Totta tosiaan, Tuleva yliopisto -pamfletti ääntää itsensä Lasse Poserin avulla ilmoille täällä.
Viime viikolla yliopistolla alkaneeseen Sodexo-boikottiin liittyvä myrsky vesilasissa antaa mielenkiintoisen näkymän myös yliopistolaki-keskusteluun.
Tapahtui, että ryhmä opiskelijoita ja henkilökuntaa aloitti Sodexo-boikotin tiistaina jakamalla tiedotteista Sodexon toimista ja kahvia Linnan aulassa. Keskiviikkona paikalle tuli poliisi, joka ilmoitti, että heille on “yliopisto”, “yliopiston johto”, “yliopiston edustajat”, “hallintojohtaja” esittänyt, että boikotti-toimintaa ei saa harjoittaa yliopiston tiloissa ja että siksi he kehottavat boikotoijia poistumaan. Boikotoijat esittivät, että he ovat julkisessa tilassa jakamassa informaatiota, eivätkä aio poistua. Tilanne päättyi poliisin todetessa, että asia on oikeastaan yliopiston sisäinen, eivätkä he voimatoimin aio poistaa boikotoijia.
Sittemmin on seurannut keskustelua esimerkiksi siitä, kuka tai mikä taho poliisin lopulta paikalle kutsui. Niin tai näin, tarkennetaan katse nyt erääseen väitteeseen, joka keskustelussa on esiintynyt. Väitteen mukaan yliopiston johdolla (ehkä rehtorilla, ehkä hallintojohtajalla, ehkä jollakin auktoriryhmällä) on oikeus tai valta päättää, kuka tai ketkä saavat oleskella ja/tai jakaa millaista informaatiota yliopiston tiloissa. (Ei välitetä nyt siitäkään, kuka tämän väitteen on ehkä esittänyt (esimerkiksi Aamulehden keskusteluissa se esiintyy suoraan, poliisi tuntuu viittavan siihen, vaikka ei lopulta taida täysipainoisesti asian pitävyyteen nojatakaan.))
Väitteellä on myös yleisempi muoto, joka videotallenteella kuuluu muodossa “jokaisen julkisen tilan omistaa joku, joka myös päättää, mitä siellä saa tapahtua.” Näinhän asia on: jotkut julkiset tilat omistaa valtio eli me, jotka lakien muodossa päätämme, mitä siellä saa tapahtua. Kuten hyvin tunnettua, maailmanlaajuinen trendi tällä hetkellä on, että julkisen tilan käytöt kaventuvat ja esimerkiksi turvallisuuden ja siisteyden nimissä. Pelkästään viime viikolta voi poimia esimerkit: Tampereella julisteiden liimaaminen keskustaan koitetaan estää lähettämällä laskuja julisteiden taustalla oleville tahoille, Lontoossa poliisi kohtelee väkivaltaisesti itävaltalaista turistia, joka otti valokuvia linja-autoasemasta, ja ehkä kaikkein jäätävin tapaus: vanhempainiltaan liian aikaisin saapuva äiti ajetaan pois koulun lukitulta ovelta turvallisuuteen vedoten Tampereella.
Tämä yleinen tunnelma voi selittää osan siitä, miksi väite rehtorin päätäntävallasta tuntuu luontevalta. Rehtori on kuitenkin nykyisin kolmikannan valitsema luottamushenkilö, joka päättää hänelle delegoiduista asioista tämän luottamuksen puitteissa. Rehtori ei ole suvereeni, vaan primus inter pares. Rehtori ei myöskään ole yliopiston tilojen omistaja, eikä omistajan edustaja. Voi olla, että rehtorille (tai rehtoristolle, tai hallintojohtajalle, tms) on delegoitu valta päättää joidenkin tilojen käytöstä, mutta tämä tapahtuu edelleen yliopistoyhteisön valtuutuksella, ei esimerkiksi omistajan oikeudella. Niinpä kun yliopiston julkista tilaa käyttävät opiskelijat ja henkilökunta (yliopistoyhteisö), ei ole mitenkään selvää, että rehtorilla (tai rehtoristolla, tai hallintojohtajalla, tms.) on oikeus tai valta poistaa heidät sieltä: kuten poliisi totesi, asia on parhaimmillaan “yliopiston sisäinen”.
Tämä on tilanne nyt. Boikotoijien ja yliopiston johdon (rehtorin, rehtoriston, hallintojohtajan, tms.) kannattaakin mahdollisimman pian keskustella asiasta kasvokkain, ilman median tai virkavallan välitystä. Tai oikeastaan kahdestakin asiasta: ensinnäkin Sodexo-boikotista sinällään ja toisekseen juuri tästä yleisemmästä väitteestä ja sen seurauksista.
Yliopiston johdon, erityisesti rehtorien, asema ei ole yksiselitteinen. Muutaman vuoden takaisen UPJ-keskustelun yhteydessä esimerkiksi Helsingin yliopiston silloinen rehtori katsoi edustavansa asiassa työnantajaa, toisin sanoen valtiota, erotuksena työntekijöihin, eli henkilökuntaan. Nähdäkseni hän olisi voinut tulkita asiaa myös toisin, eli katsoa olevansa työntekijä, henkilökuntaa, jota hän edustaa suhteessa valtioon.
Jatkoa nimittäin seuraa. Voi olla, että jos eduskunnalle ehdotettu uusi yliopistolaki tulee voimaan, esitetty väite rehtorin (tai rehtoriston, tai hallintojohtajan tms.) yksinvallasta tuleekin lainvoimaiseksi, esimerkiksi yhdessä yliopiston uuden johtosäännön kanssa. Ei olisi kovinkaan yllättävää, että tällainen “omistajan” oikeus tulisi mukaan yliopistojen käytäntöihin, kun esimerkiksi yliopiston hallituksen ja rehtoriston taloudellista valtaa ja vastuuta korostetaan; valta ja vastuuhan edellyttävät myös oikeuksia.
Uudessa mallissa rehtori (rehtoristo, hallintojohtaja, hallitus) voi ehkä vielä helpommin katsoa edustavansa yliopisto-oikeushenkilöä, ja siten toimia esimerkiksi yliopiston julkisten tilojen suhteen omistajan oikeudella. Tilannetta korostaa yliopiston rakennusten muodollisen omistusoikeuden siirtyminen yliopisto-oikeushenkilöille tai niiden säätiöille. Nyt tiloja omistaa useimmiten Senaatti eli valtio eli me. Tulevaisuudessa ehkä yksityinen säätiö – ja säätitöthän ovat tunnetusti tapa olla kaiken valvonnan ulkopuolella.
Sodexo-kiista osoittaa konkreettisesti, että esimerkiksi yliopiston tilojen muodollinen omistusoikeus ei ole mitätön kysymys. Yliopiston toivoisi olevan paikka, jossa yleinen trendi omistajuuden merkityksen ja vallan kasvusta ei saisi jalansijaa. Niin, oikeastaan se voisi olla paikka, joka näyttää omistajattomuuden kauneuden ja tehokkuuden.
Ruotsin piraattipuolueen jäsenmäärä-laskuri välittömästi Piratebay-tuomion julistamisen jälkeen. (Live-versio täällä.)
Melko huimaa.
Uutisia tänään.
Piratebayt sai vuoden vankeustuomion.
Obama armahti kiduttajat.
Jolla on korvat kuulla, kuulkoot.
Lasse Nordlund & Maria Dorff: Elämämme perusteista. Pohdintoja työstä, rahasta ja energiasta omavaraisen elämänkokemuksen valossa. 63 s. Palladium Kirjat 2008.
Hugo Pratt laittaa sarjakuvasankarinsa Corto Maltesen sanomaan, että elämän merkitys ei tule niinkään siitä, mille ihminen sanoo kyllä, vaan siitä, mistä hän kieltäytyy. Tästä voisi kehiä kokonaisen elämänfilosofian, vaikkapa sen havainnon pohjalta, että tuoreiden aivotutkimusten mukaan ihmisellä ei ole vapaata tahtoa, vaan ”vapaa ei” eli mahdollisuus jättää itsestään syntyvät tahtoimpulssit toteuttamatta.
Lasse Nordlund ryhtyi 80-luvulla pohtimaan ja kehittämään täysin omavaraista elämäntapaa Itä-Suomessa, mottonaan ”ei takaisin luontoon, vaan takaisin luolaan”. Nordlundin kääntyminen pois rahan ja kulutuksen maailmasta tapahtui omantunnonsyistä. Usein radikaalien valintojen taustalta löytyy kaipuuta luontoon tai jokin henkinen perinne, uskonto tai lahko. Toki Nordlundin elämässä luonnolla ja henkisyydellä on merkityksensä, kuten kirjoituksista käy ilmi. Sittenkin kaiken juurena on yksinkertaisesti kieltäytyminen: Nordlund ei halua olla mukana niin sanotussa ”normaalissa” elämäntavassa, jossa vastuu suuresta osasta elämää on delegoitu toisille.
Mitä muuta sitten on? Nordlundin tarina on sikälikin omalaatuinen, että hän on opetellut omavaraisen elämän pitkälti yrityksen ja erehdyksen menetelmällä, kokeilemalla. Kulutuksen ja teollisuuden maailma on syönyt kaikki muut elämäntavat niin ontoiksi, että vetäytymällä ottaa ison tehtävän. Vaihtoehtoinen tapa elää pitää rakentaa miltei juurista asti uudestaan.
Elämämme perusteista sisältää kolme tekstiä. Ensimmäinen on pohdiskeleva maailmankatsomuksellinen teksti, jota Nordlund on käyttänyt luentojensa pohjana. Toisena on Maria Dorffin seminaarityöhön perustuva teksti Nordlundin käsityötekniikoista. Kolmas lyhyt teksti esittelee Nordlundin kehittämän ällistyttävän marjojen säilöntämenetelmän. Kirjassa on myös muutamia kuvia, jotka ovat saaneet yksilöllisen tummuuden Palladiumin ihastuttavan vanhan painokoneen teloilta.
Elämämme perusteista on yhtä aikaa sekä esitys omavaraisuuden merkityksestä että empiirinen tutkielma Nordlundin omasta tavasta yhdistää keräily-, kalastus- ja maataloutta. Maailmankuvan pohja on luonnon- ja työnläheinen. Kuinka paljon työtä on tehtävä, jotta saa riittävästi ravintoa työn tekemiseen ja uusiutumiseen? Nordlund huomauttaa, että ihmiskeho on erittäin tehokas työväline. Teknologiaan hän sen sijaan ei luota. Syy on energeettinen: ”Mitä nykyään kutsutaan ’tehokkuudeksi’ kuvaa vain ajankäyttöä: jokainen suomalainen traktoriviljelijä elättää 50 henkeä, mutta se tapahtuu energiapanoksella, joka vastaa 1500 työntekijää peltotöissä.” (s. 13) Tehomaatalouden energiatasapaino saattaa olla jopa negatiiviinen, energiaa kuluu enemmän kuin sitä saadaan. Hiuksianostattava näkökulma, kun muistetaan, että öljyn tuotanto kääntyy laskuun lähiaikoina.
Eri työtapojen tai tavaroiden energiataseita ei ole kovinkaan helppo täsmällisesti laskea, kuten Nordlund toteaa. Mikä kaikki pitäisi laskea esimerkiksi traktoriin mukaan? Kuljetus? Talli? Suunnittelijat? Suunnitteluun liittyvä luonnontiede? Silti on selvää, että ilman öljyä kulutusyhteiskunta toimisi valtavalla energia-alijäämällä. Kun kallista työtä korvataan halvalla energialla, saavutetaan lyhytikäistä tehokkuutta. Nordlund korostaa, että näennäinen tehokkuus yhdistettynä rahatalouteen työntää elinympäristöämme tuhoon: ”mikä on rahallisesti kannattavaa, ei voi olla ekologisesti lempeää, ja sille, mikä on luontoa säästävää, on mahdotonta löytää rahallista kannattavuutta.” (s. 18)
Yksi merkittävimpiä kirjan ansioita on vastaus, jota ei sellaisenaan ole tietääkseni koskaan aikaisemmin esitetty; vastaus kysymykseen, miten Suomessa on mahdollista elää omavaraisesti ilman metsästystä tai lihakotieläimiä. Nordlund valmistaa vaatteensa ja ruokansa itse, samoin vaatteiden tekoon, maanviljelyyn, keräilyyn ja kalastukseen tarvitsemansa työkalut. Hän esittää, että jos tähän tarvittava työ jakautuisi tasaisesti ympäri vuoden, olisi työtä neljäksi tunniksi per päivä. Maata tarvitaan viisi aaria henkeä kohden. Nordlund on käyttänyt paljon aikaa työtaloudellisuuden hiomiseen. Kotieläimet hän on hylännyt liian vaivalloisina ja epätaloudellisina.
Nordlund näkee, että resurssikriisien myötä demokratia on vaarassa liukua kohti totalitarismia. Vaihtoehdot ovat Nordlundin mukaan hajoaminen tai hajauttaminen eli paluu pieniin, mahdollisimman omavaraisiin maatiloihin. Järkevästi Nordlund huomauttaa, että nykyaikaisen yhteiskunnan kulkemat polut ovat itse asiassa seurauksiltaan hyvinkin tuntemattomia, kun taas omavaraistalous on hyvin tunnettu elintapa. Nordlund ei kuitenkaan arvosta vanhaa vain vanhuuden vuoksi, ”koska ei se mitä ennen oli oo välttämättä viisasta”. Pikemminkin nykyaika ilmastonmuutoksineen voi Nordlundin mukaan vaatia hyvinkin kokeilevaa ja ennakkoluulotonta asennetta esimerkiksi viljelyyn.
Erityisesti Maria Dorffin tekstistä kuuluu Nordlundin puhekielisten lainausten myötä kokeilemisen ilo ja onnistumisen riemu, kauneusarvojen rinnalla: ”Mun ensimmäiset [nahka]housut olivat sellaiset jotka istuivat ihan hyvin mutta niiden kanssa ei voinut mennä kyykkyyn. (naurua) – se mun lähtökohta aina, että en minä tarvii tietoja, tai niinku kyllä mä keksin sen itte.” (s. 51) Kirjan kieli on sen kuvaaman elämän tavoin omapäinen ja omaääninen, vailla valtiollisen kieliopin tai koulutuksen kuria. Se kutittelee myös lukijaa; mistä tulevat ne sanat ja lauseet, joilla minä kuvaisin samaa asiaa omassa elämässäni?
Maailma on aina kokonainen, samoin ihmisen kokemus. Sanoa ”ei” jollekin on sanoa ”kyllä” jollekin muulle. Nordlundin maailma kuulostaa kaikkien kieltäymysten myötä suurelta. Hän itse korostaa vapautumista: omavaraisuuden harjoitteleminen antaa myös ajatuksille suuremman riippumattomuuden ja omapohjaisuuden.
Julkaistu Nuori Voima 1/2009
Toimiva yliopisto on Tampereen yliopiston opiskelijoiden, tutkijoiden, professoreiden sekä muun henkilökunnan itseorganisoitua vastarintaa ylhäältä ohjautuvaa tieteellisen autonomian hävittävää tiede- ja koulutuspolitiikkaa sekä tiedon vapautta ja demokratiaa uhkaavaa yleistä yhteiskunnallista kehitystä vastaan.
Koulutuspoliittinen kuvitelma yliopistosta innovaatiokoneena on katteeton ja vahingollinen. Kun tietämisen, olemisen ja tekemisen vapaus on pakenemassa virallisesta yliopistolaitoksesta, yliopisto on määriteltävä, kuviteltava ja rakennettava uudelleen. Tämä valta kuuluu yliopistolle ja tämän määrittelyn lopputulos koskee kaikkia sen jäseniä. Haluamme löytää toimintatapoja, joilla voimme luoda autonomisempia tapoja oppia, opiskella ja tutkia yliopistossa.
Toimivan yliopiston keskeisin tehtävä on luoda yliopistolaisille yhteinen julkinen tila, jossa uutta yliopistoa voidaan rakentaa demokraattisemmin. Verkoston lähtökohtana on toimia alhaalta ylöspäin avoimempia ja julkisempia hallinnon käytäntöjä kehittäen sekä uudenlaista poliittista toimintakulttuuria luoden. Tarkoituksena on antaa foorumi kriittiselle keskustelulle ja avata tila monenlaisille äänille ja teoille, jotka laajentavat toiminnan vaikuttavuutta muuhun yhteiskuntaan.
Liikehdintä muodostuu myös toiminnasta, jonka tehtävänä on löytää tulosvastuusta ja tuottavuusohjelmista vapaa autonomisen oppimisen tila. Verkoston toimintaan kuuluu esimerkiksi lukupiirien ja muiden autonomisten oppimistapojen järjestäminen sekä näihin kannustaminen. Tulevalle kesälle on suunnitteilla käynnistää Tampereelle vapaaopistotoimintaa, jonka kurssit ovat kaikille, myös yliopiston ulkopuolisille, avoimia. Periaatteena toimii yhdessä oppiminen sekä tietojen ja taitojen jakaminen tieteenaloista tai yhteiskunnallisista hierarkioista riippumatta. Tieto ja oppiminen on jokaisen etuoikeus, ei ainoastaan yliopistolaisten.
Yhä yksiäänisempi ja epädemokraattisempi suunta, johon yhteiskuntaa ja yliopistoja ollaan päättäjien toimesta viemässä, on aiheuttanut aktiivista vastarintaa ympäri maailmaa. Tämä kehitys yhdessä nykyisen kansainvälisen laman kanssa näkyy muun muassa yliopiston tilojen hallinnollisessa vallankäytössä, tiukentuneissa tutkintojen aikarajoissa, yliopistolaisten toimeentulossa ja yleisessä suorituspainotteisuudessa. Toimiva yliopisto on osa valtakunnallista ja kansainvälistä opiskelijaliikehdintää – uutta aaltoa, joka vastustaa tämänkaltaista prosessia. Toimiva yliopisto pitää aktiivisesti yhteyttä Suomen suurimpien yliopistokaupunkien vastaaviin verkostoihin. Eri kaupunkien edustajat ovat tavanneet toisiaan ja järjestävät yhteisiä kokoontumisia. Yhteyksiä on luotu lisäksi muiden maiden opiskelijatoimijoihin, mm. Ranskaan, Italiaan ja Englantiin.
Toimiva yliopisto tulee olemaan näkyvillä Tampereen yliopistolla Reclaim Your Education. Global Action Week:in aikaan viikolla 17 (20.–29.04.09), jolloin toimintaa järjestetään ympäri maailmaa. Tiedossa on lukupiirejä, paneelikeskusteluja, luentoja, leffoja, dokumentteja, musiikkia sekä muuta näkyvää ja rentoa toimintaa. Toimiva yliopisto on verkosto, joka elää ja muotoutuu toimijoidensa osallistumisen kautta. Toiminta on kaikille avointa ja uusia näkökulmia, ideoita ja toimijoita kaivataan aina, tule siis mukaan!
Viime syksyn kunnallisvaalien jälkeen selvisi, että 232
sähköisesti annettua ääntä oli hukkunut.Effi avusti kuuttatoista valittajaa kolmessa kunnassa. Effin
keräämien todistajan- ja asiantuntijalausuntojen perusteella ongelmat
johtuivat mm. koneiden jumiutumisesta äänestyshetkellä, puutteellisesta
testauksesta, käyttöliittymäsuunnittelun ongelmista, havaittujen
ongelmien korjaamatta jättämisestä ja virheellisistä ohjeista. Joissakin
kokeilukunnissa yksikin ääni olisi voinut muuttaa valtuuston kokoonpanoa.Oikeus toteaa perusteluissaan, että kokonaisuutena tarkastellen
sähköisen äänestysjärjestelmän toimintavirhe, puutteellinen ohjeistus,
hukkuneiden äänten suuri määrä johtavat siihen, että vaalit on
toimitettu virheellisessä järjestyksessä. KHO kumosi vaalien tuloksen ja
määräsi vaalit järjestettäväksi uudelleen.Valittajien asiamiehenä toiminut lakimies Mikko Välimäki kommentoi
tyytyväisenä: “Vihdoinkin hyvin perusteltu päätös. Yleinen ja yhtäläinen
äänioikeus tarkoittaa, että jokaisen ääni pitää laskea. Tämän jälkeen on
riidatonta, että sähköinen äänestyskokeilu oli täydellinen fiasko.”
Patomäki ja kumppanit esittävät epäluottamuslausetta Helsingin yliopiston johdolle:
http://www.valt.helsinki.fi/blogs/patomaki/post-27.htm
Täällä voi epäluottaa:
http://www.ipetitions.com/petition/epaluottamuslause/
ja täällä Patomäki perustelee:
http://www.valt.helsinki.fi/blogs/patomaki/post-29.htm#comments
