(Tämä postaus on yhteisjulkaisu Juha Suorannan kanssa.)
Suomalaisyliopistoissa julkaistaan tieteestä ja tutkimuksesta kertovia aikakausi- ja sanomalehtiä. Ne sisältävät journalistista aineistoa, tutkijapuheenvuoroja, haastatteluja, kirjaesittelyjä ja -arvioita, keskustelua ja tiedotteita. Esimerkiksi Helsingin yliopisto julkaisee Yliopisto-lehteä, Lapin yliopisto Kidettä ja Tampereen yliopistossa ilmestyy Aikalainen. Lehtien toimituksissa noudatetaan vakiintuneita journalistisia periaatteita. Toisaalta on selvää, että lehdet joutuvat tavalla tai toisella ottamaan huomioon taustayhteisönsä toiveita ja vaatimuksia.
Aikalaisesta muistetaan viime vuodelta Pentti Linkolan haastattelu, jossa Linkola melkolailla asiaan liittymättömästi tokaisi “oliko natsi-Saksassa muuta vikaa kuin se, että se hävisi toisen maailmansodan.” Aikalaista kritisoitiin haastattelun julkaisemisesta; Linkola kirjoitti kritiikkeihin vastineen, jota Aikalainen ei julkaissut sen pituuden vuoksi. Päätoimittaja Laurinolli joutui rehtorin puhutteluun, ja ilmeisesti osittain jupakan seurauksena Linkolaa ei kutsuttukaan vuoden Suuren filosofiatapahtumaan. Opiskelijalehti Aviisi raportoi (05/2006):
Aikalaisen Laurinolli ei ole muuttanut julkaisulinjaansa ylivarovaiseksi rehtori Varantolan puhuttelun jälkeen.”Julkaisisin Linkolalta lyhyemmän vastineen, vaikka joutuisin uudestaan puhutteluun ja vaikka saisin potkut.”
Yliopisto-lehdestä puolestaan on tuttu ‘tapaus Ollila’. Lehti julkaisi (7/1999) toimittaja Tommi Sarlinin jutun silloisen Nokia-yhtiön pääjohtajan Jorma Ollilan pitämästä luennosta. Jutussaan toimittaja Tommi Sarlin kuvaili luennoitsijaa muun muassa seuraavasti: “Jorma Ollilan hartiat ovat läheltä katsottuna varsin kaposetâ€. Juttu lähetettiin tavanomaiseen tapaan tarkistettavaksi Nokialle, jossa jutusta vaadittiin tuolloisen päätoimittajan Pekka Matilaisen mukaan poistettavaksi â€se kohta, missä mainittiin Ollilan kapeista hartiosta: ei olisi sopinut Johtajan julkiseen kuvaanâ€. Toimittajan ja lehden päätoimittajan mukaan lause istui asiayhteyteen ja johtajan vastuun korostamiseen, eikä se väheksynyt tai halventanut kohdetta.
Lause jäi tekstiin ja päätoimittaja sai yliopiston rehtorilta varoituksen Ollilan reagoitua lehden tottelemattomuuteen. Matilaisen mukaan tarinan opetus on, että tilanteessa jossa kukaan ei ole rohjennut tarkastella Nokian toimintaa kriittisesti, pieni mitätön lausekin koetaan rikkovan yrityskuvaa. Yritysviestintää tuntematon amatööri voi kuitenkin ihmetellä esimerkin pohjalta sitä, kuinka pienestä yrityksen imago on kiinni, jos sen horjuttamiseen riittää edellisen kaltainen lause. Mutta tarina kertoo jotain myös vallan olinpaikasta: nykypoliitikot saavat kestää julkisuusmarkkinoilla melkein mitä vain, mutta todelliset vaikuttajat – nuo suuryritysten suuret nimettömät pojat – elävät pr-henkilökunnan suojissa isäntiään palvellen.
***
Tampereen yliopiston Aikalainen on tieteen, opetuksen ja kulttuurin sanomalehti, jolla on laaja tamperelainen tieteellis-teknologis-kulttuurinen taustayhteisö. Mediatietojen mukaan lehti kertoo tieteen ja kulttuurin uutisia ja käy keskustelua alan ajankohtaisista kysymyksistä. Helsingin yliopiston Yliopisto-lehden päätoimittaja joutui yliopiston johdon puhutteluun jutusta, jossa kiinnitettiin huomiota Nokian silloisen pääjohtajan Jorman Ollilan hartioiden kapeuteen. Mitkä ovat olleet Aikalaisen historian kapeat hartiat, päätoimittaja Heikki Laurinolli?
– Aika ajoin yliopiston johto on esittänyt kriittisiä huomautuksia Aikalaisen jutuista. Moitteita on tullut haastatteluista, joissa yliopiston professorit ovat arvostelleet yhteiskuntatieteen asemaa, tutkimuksen arviointia, yliopistorakentamista ja uutta rahanjakomallia. Viimeksi moitteita tuli haastattelusta, jossa yksi professoreistamme arvosteli Suomen Akatemian pääjohtajan pitämää puhetta. Yliopiston johto koki aikanaan kiusalliseksi myös sen, että Aikalaisessa käytiin laajaa kansalaiskeskustelua yliopiston eläinkoetilojen saneeraussuunnitelmasta ja eläinkokeista yleensä. Eniten julkista huomiota on silti saanut rehtorin järjestämä puhuttelu Aikalaisen julkaisemasta Pentti Linkolan haastattelusta runsas vuosi sitten.
Millaisessa hengessä keskustelut taustayhteisön ja toimituksen välillä on käyty ja mistä niissä on puhuttu?
– Keskustelu on ollut lähinnä lehtien jälkikäteiskommentointia. Sävy on välillä ollut kiihkeää ja jopa syyttelevää. Välillä taas on oltu hyvinkin asiallisia. Yliopiston johdon lähellä on myös ihmisiä, jotka kannattavat avointa keskustelua ja mielipiteenvaihtoa. Tällä hetkellä he näyttävät vain olevan häviöllä.
Yliopisto on osa julkista sektoria ja sen perustehtävä on riippumaton tutkimus ja opetus. Yliopiston toimintaan on vanhastaan kuulunut myös kriittisyyden ihanne niin tutkimuksessa kuin julkisessa keskustelussa. Millaisina nämä normit näyttäytyvät käytännössä Aikalaisen julkaisemien sisältöjen näkökulmasta?
– Näyttää siltä, että kriittisyys ja avoin keskustelu hyväksytään yliopistossa usein vain periaatetasolla. Yliopistolaiset ovat kiihkeitä vaatimaan oikeutta ja korjauksia etäällä oleville ongelmille ja ristiriidoille. Suvaitsevaisuus näyttää loppuvan, kun käsiteltäviksi tulevat oman talon asiat. Suomalaiset yliopistot elävät kaksoistodellisuudessa, jossa avoimuuden ja kriittisyyden periaatteet kelpaavat vain kulissiksi. Valtionhallinnon viestintäsuositus sanoo yksiselitteisesti, että “viestinnällä ei pyritä hankkimaan suopeutta viranomaisten toimia kohtaan, vaan lisäämään toimien avoimuutta ja läpinäkyvyyttäâ€. Käytännössä monet yliopistot ovat omaksuneet markkinointiviestinnän mukaisen pr-toiminnan, joka pyrkii hankkimaan pelkkää suopeutta. Näin hallinnosta tehdään itsetarkoitus, vaikka vastaanottajan eli kansalaisen tiedontarpeet pitäisi asettaa etusijalle. Aikalaisessa on pyritty olemaan kriittisiä ja nostamaan esiin kysymyksiä, jotka lähtevät lukijoiden ja tavallisten yliopistolaisten tasolta. Näyttää siltä, että tila tälle näkemykselle käy välillä ahtaaksi.
Millainen suhde Aikalaisella on yritysviestintään? Ja onko sentapaista aineistoa vaadittu julkaistavaksi lehdessänne?
– Käytännöksi on vakiintunut se, että yliopiston järjestämiä tapahtumia kuten gaalajuhlaa tai joka toinen vuosi toistuvaa Tieteen iltapäivä -tapahtumaa markkinoidaan kuten mitä tahansa yleisötapahtumaa. En pidä sitä ongelmana, kunhan vain lukijalle tehdään selväksi, että nyt on kyse tapahtuman tai juhlan ennakkomainonnasta. Ongelma tulee vastaan, jos jotakin aineistoa kielletään julkaisemasta markkinointiviestintään nojautuen tai jos koko yliopistojulkisuus muuttuu markkinoinniksi. Yliopiston johto ei ole suoraan vaatinut siirtymistä markkinointiviestintään. He ovat ainoastaan paheksuneet joitakin juttuja jälkikäteen. Tulkitsen palautteen niin, että yliopiston johto toivoo lähinnä yliopistolle myönteistä julkisuutta. Moitteita on tullut liiasta kriittisyydestä. Kielletyn ja sallitun julkisuuden rajoja haetaan ja kolkutellaan siten kaiken aikaa joka suuntaan.
Mitä journalistinen vapaus tarkoittaa Aikalaisen toimittamisessa? Onko
siihen aikanasi puututtu tai onko se ollut uhattuna?
– Periaatetasolla linja on selvä: lehteä tehdään veronmaksajien rahoilla ja sen pitää siksi myös palvella veromaksajia eli kansalaisia. Lehden ja kansan välissä on kuitenkin kokonainen valtionhallinnon byrokratia, jossa erilaisten päälliköiden armeija vaatii omaa osaansa. Lehden toimintaan pyritään kaiken aikaa vaikuttamaan eri suunnilta. Tässä työssä pitää hyväksyä se, että joutuu ristiriitojen keskelle ja vaatimusten kohteeksi. En pidä sinänsä vääränä sitä, että yliopiston johto tuo esiin kritiikkinsä lehteä kohtaan. Minun tehtäväni on kuunnella ja olla valmiina ottamaan vastaan sekin mahdollisuus, että sieltä tulee arvokastakin tietoa. Ainakin kerran tai kaksi tilanne on mennyt niin pitkälle, että palautteen anto on kääntynyt painostukseksi. Sananvapaus on silloin ollut vakavasti uhattuna. En kuitenkaan halua tehdä ulkopuolisesta painostuksesta patenttiselitystä, johon vetoamalla voisin perustella huonoa työjälkeä. Monet lehdenteon ongelmat ovat oman pään sisällä. Ajattelen niin, että sananvapautta pitää olla valmis puolustamaan kaiken aikaa. Se on aina uhattuna, jos ei ulkopuolisen painostuksen, niin oman turtumisen tai kyynistymisen vuoksi. Siinä on tämän työn vaikeus. Pitää pystyä olemaan herkkä kuuntelemaan niitä, joiden ääni ei muuten pääse julki.
