Pidin Vammalassa Vanhan kirjallisuuden päivillä – teemana Impivaara.fi – esitelmän “Korpi kaupungissaâ€; jossa oli kaksi pointtia. 1) Veljesten pako Impivaaraan ei ole pelkästään pako (reaktio), vaan myös teko (aktio) – tässä olen samaa mieltä Teeemu Mannisen kanssa . 2) Impivaaran tulkinnoista kirjaimellinen voi olla radikaalimpi, kuin vertauskuvallinen. Perustelut kuuluvat suunnilleen seuraavasti.
Impivaaraa voi käyttää nykypäivän peilinä ainakin kahdella tavalla. Ensinnäkin kirjaimellisesti: Impivaara tarkoittaa elämistä korvessa, erämaassa, metsästäen, keräillen, hiukan viljellen ja varastaen. Toiseksi vertauskuvallisesti. Sikäli kun esimerkiksi on kyse paosta luonnon helmaan, voidaan miettiä, mikä nykyään antaa saman mahdollisuuden.
Kaupunkilaisen kirjallisuuden näkökulmasta katsottuna Impivaara on lapsellinen ja turha yritys paeta vastuuta ja aikuistumista alkukantaiseen ja mykkään elintapaan. Katsoessaan korpea veljesten silmin kaupunki ikään kuin katsoo taakseen, omaan menneisyyteensä: noin elettiin ennen, ennen kunnollisia maanviljelysyhdyskuntia, ennen esivaltaa, ennen kouluja ja kauppaa.
Tästä näkökulmasta veljesten paluu kylille on paluuta arkeen, voimistuneena ja muuttuneena. Veljekset osallistuvat yhteisönsä elämään, perustavat talot, taloudet ja perheet, ja Eero ehkä laajimmin herää puuttumaan aikansa kehitykseen omaa kylää kauempanakin. Impivaara on ohitettu vaihe kehityskertomuksessa, joka ei kuvaa vain veljesten vaan koko maan muuttumista. Ja kun tämä edistys ja kehitys jatkuu, saavutaan ehkä jossakin vaiheessa nykyiselle Nurmijärvelle. On olemassa näkökulma, josta nykyinen Nurmijärvi on eräänlainen Seitsemän veljeksen lopun toteutunut utopia. Tarkoitan Nurmijärveä, joka ruumiillistaa lähiön ihanteen. Valtaisia omakotitaloja luonnon keskellä lähellä suurkaupunkia. Tuoreen kyselyn mukaan Nurmijärveläiset kokevat kotikuntansa selvästi turvallisempana kuin muiden kuntien asukkaat. Eräänlainen urbaani Impivaara siis.
Kivi olisi paljon itseään huonompi kirjailija, jos tilapäinen pako kehityksen rattaista olisi kaikki, mitä hänellä on Impivaarasta sanottavana. Veljesten vaiheittainen muutto Impivaaraan ei ole pelkästään tai ensisijaisesti pako, vaan myös veljesten tapa ottaa isänperintönsä haltuun ja kehittää siitä omaa elämäänsä. On hämmästyttävää, miten vähän Impivaarassa eläminen on lukijoita hämmästyttänyt. Veljessarja osaa ilman muuta elää erämaan armoilla, vieläpä suhteellisen helposti. Yht’äkkiä kaupungin näkökulmasta voisi kuvitella, että jos haluaa elämäänsä helpottaa ja paineita välttää, ei ainakaan kannattaisi siirtyä alkukantaiseen metsästykseen ja keräilyyn. Kun joulu koittaa, talvisydän, on Impivaarassa hankien keskellä pidot. Ei puhettakaan puutteesta, vaivalloisesta kituuttamisesta tai kieltäymyksistä. Päinvastoin.
Korvessa asuminen vaatii taitoa, tietoa ja osaamista. Pelkät tekniset taidot eivät riitä, vaan tarvitaan myös hienostuneita sosiaalisia kykyjä. Heti ensi töikseen veljekset sopivat Impivaarassa noudatettavista päätöksentekomalleista (V luku). Juhanista tulee päällikkö, kaikkia luvataan kuunnella ja sanktioistakin päästään yksimielisyyteen. Impivaaran elämä alkaa tosissaan neuvottelulla, diplomatialla. Ällistyttävää! Toisin kuin joskus on annettu ymmärtää, veljekset eivät ole tollikoita, eivätkä varsinkaan sosiaalisesti taidottomia.
Ehkä sekä tarinan humoristiset piirteet että varsinkin kaupungin näkökulma, joka arvioi Impivaaran taantumisena, ovat olleet omiaan peittämään, että matka Impivaaraan ei ole vain pako. Se on myös harkittu, aktiivinen ja luova teko. Veljekset tekevät Impivaaran, tarkoituksellisesti, hitaasti ja taitavasti. Impivaarassa veljekset omistautuvat isänsä hahmossa kiteytyvälle kulttuuriperinteelle. He hylkäävät hetkellisesti sivistyksen, mutta eivät kulttuuria eivätkä merkitystä.
Impivaaran näkeminen aktiivisena tekona asettaa uuteen valoon myös nykyajan Nurmijärven. Niin mukava ja turvallinen nukkumaterminaali kuin Nurmijärvi onkin, on siitä vaikea löytää mitään omaehtoista tai itsenäistä. Koko hyvinvoivan omakotialueen malli on muualta tuotu ja muusta riippuvainen. Mikä on se kulttuuriperinne, joka Nurmijärven nukkumälähiössä on otettu luovasti haltuun? Mikä vapaus ja itsenäisyys asuu Helsinkiin sukkuloivissa autoissa?
Ehkä parasta lähtökohtaa Impivaaran nykyaikaistamiseen ei sittenkään saada Kiven vertauskuvallisesta vaan kirjaimellisesta tulkinnasta. Nykyisestä Nurmijärvestä puuttuu nimenomaan korpi ja sen myötä paljon muuta. Voi olla niin, että suomalainen kultturiperinne vaatii luovalta uudelleenelävöittämiseltään metsää ja suota, järveä ja saloa, näiden merkityksiä ja tarkoituksia, siitä yksinkertaisesta syystä, että muuta kulttuuriperinnettä ei ole elävöitettäväksi. Seitsemän veljestä ei oikeasti ole vanha kirja, vaikka se kertoo arkaaisesta asiasta, metsästäjä-keräilijä-kulttuurin vaihtumisesta maanviljelykseen, tai paremminkin eräkauden ja suullisuuden vaihtumisesta kirjalliseksi kulttuuriksi. Voi olla, että Impivaara ei ole irrotettavissa metsästä. Jos näin on, on kirjallisuudella ja runoudella ankara haaste, sillä korpea on oikeastaan enää vain kaupungissa.
