Sain vihdoinkin silmiini tuon Berghäll & Hotakainen filmin Miesten vuoro. Loistava. Vaikka saunakohtaukset ja kertomukset on kaiketi kuvattu dokumentaarisesti, on elokuva nimenomaan hienovaraisesti hallittu ja suurenmoinen taideteos. Tulee mieleen vanhat venäläiset mestarit. Pieni ihminen suuressa, kauniissa, välinpitämättömässä maisemassa. Ja sittenkin, ihmisellä, miehellä, on arvonsa.
- Ja Suomessahan prosentti on ...
- "Kaikista ilmastotoimista huolimatta Euroopan talous pyörii edelleen fossiilisilla polttoaineilla, joiden tärkein y… https://t.co/gM5O3fEKvF
- RT @biosresearch: Syksyn ensimmäisessä uutiskirjeessä aiheina mm. #IPPC:n raportti, uudet julkaisut, #ilmasto ja #turvallisuus, #siirtymäpo…
-
One Comment
Joo, erityisesti joulupukkien keskinäinen debriefing pukuhuoneessa oli neroutta. Ihminen yhtä aikaa roolissaan ja sen vierellä. Subjektin koomisuus.
Huomionarvoista leffassa oli myös kiroilun, sotajuttujen ja isänmaallisen hekumoinnin puute. Onnistuttiin olemaan “mieheyden” ja “suomalaisuuden” oletetussa “ytimessä” kuitenkaan postuloimatta mitään yhteistä ydintä tai telosta.
Ja lopussa oravalaulu, jonka voisi viimeistään tämän elokuvan jälkeen ottaa kansallislauluksi.
(Vaihtoehtoisesti voisi harkita, että VÅRT LANDista laulettaisiin vastedes vain kymmenes säkeistö: “O land, du tusen sjöars land, / Där sång och trohet byggt…”)
Post a Comment