Skip to content

Ikimetsistä


Eilen oli Tampereen Vanhalla kirjastotalolla Ikimetsän ystävät ry:n vuosikokous ja samassa yhteydessä Kirjailijat ja metsä-tapahtuma. Leena Lehtolainen ja Risto “metsän seinä on vain vihreä ovi” Rasa lukivat luonto- ja metsäkuvauksia teoksistaan. Hyviä molemmat ja varsin erilaisia. Lehtolaisen luontokuvaukset ovat dekkareissa tapahtumisen lomassa, Rasalla pelkistettyjä ja suppeita rivejä. Samaan henkeen molemmat kuitenkin puhuivat luonnossa liikkumisen, kävelemisen ja ajattelemisen merkityksestä omalle työlleen.

Tilaisuudessa kuultiin, että Luonnonperintösäätiöllä on nyt hallussaan kymmenkunta suojeltua metsää, yhteensä parisensataa hehtaaria. Se ei ole paljon, eikä se ole vähän. Kriteerit suojeltaville metsille ovat kovat, puuta pitää hehtaarilla olla rutkasti, kannokkoja ei saa näkyä ja niin edelleen. Niinpä kuutiomäärät ovat parhaimmilllaan suuremmat kuin valtion luonnonsuojelualueilla. Tietysti voisi toivoa, että ikivanhoja metsiä voisi suojella muutenkin, mutta kun näillä markkinatalouden säädöillä mennään on Luonnonperintösäätiön toimintatapa mainio. Säätiö tietysti kaipaa niin metsiä kuin lahjoituksiakin.

Kuvassa Luonnonperintösäätiön perustaja, kalastaja-kirjailija Linkola kertoo, miten – toisin kuin turkistarhauksen puolustajat joskus ovat kuulemma väittäneet – vapaan ketun tai selkälokin elämä ei ole pakkotahtista kuolemanvaarasta toiseen syöksymistä.

Post a Comment

Your email is never published nor shared. Required fields are marked *
*
*