Skip to content

Category Archives: scientia

Vapaus johtaa kansaa

Ilkka Remeksen tuorein bestselleri “Pahan perimä” ottaa kantaa tieteen etiikkaan. Juonta sen enempää paljastamatta voi kertoa, että päähenkilö – menestyvä geenitutkija ja -yrittäjä – löytää vanhempiensa menneisyydestä eugeniikkaa ja rotuoppia. Kirjan inhimillinen jännite syntyy sukupolvien välisestä tieteellisestä jatkumosta, jossa teoriat ja kehykset pysyvät faktojen muuttuessa. Pistävä analogia kahden oletetusti toisistaan kaukana olevan opin välillä pöllyttää [...]

Huippu, yliopisto

Näkyy taas kähinöitävän huippuylipistosta, nyt TaiKin opiskelijan ja opiskelijoiden mielenilmausten vuoksi.
Sailaksen työryhmän mietintö Teknillisen korkeakoulun, Helsingin Kauppakorkeakoulun ja Taideteollisen korkeakoulun muodostaman ”huippuyliopiston” perustamisesta sanoo johdannossann muun muassa: ”Nämä merkitsevät edellä mainittujen omilla aloillaan Suomen arvostetuimpiin kuuluvien yliopistojen yhdistämistä uudeksi teknisten tieteiden, kauppatieteiden ja taideteollisen alojen yliopistoksi”; ja edelleen: ”Uudella yliopistolla olisi Suomen oloissa ainoalaatuinen visio [...]

Fodor on Darwinism

I have been following Jerry Fodor’s writings for almost 20 years now. Started with the stuff on cognitive science and philosophy of language. In fact, a large part of my PhD consisted of arguing against the Chomsky/Fodor model of the mind in general, and the Fodor & Pylyshyn argument against neural networks, in particular. It [...]

Uutisia Samoalta

Julkaistu: Aikalainen 16/2007
Samoalta on löydetty aikaisemmin tuntematon ihmisryhmä. Heidän kulttuurinsa tutkiminen on tuonut valoon seikkoja, jotka auttavat meitä ymmärtämään ihmisajattelun kehitystä ja vaiheita. Tutkimus on vaatinut laajaa perehtymistä ja pitkiä osallistuvan havainnoinin jaksoja, koska ajattelun rakenteet eivät paljastu kyselemällä tai pintapuolisen tutustumisen perusteella.
Erityistä mielenkiintoa on herättänyt kulttuuriin sisältyvä käsitys ihmisen luonteesta. Kulttuuri jakaa ihmistoiminnot, niin [...]

Kuluttajan valinnanvapaus

Tiede-lehden numerossa 7/2007 päätoimittaja Jukka Ruukki kirjoittaa geenimuuntelusta. Hän käy ensin läpi ajatuksia vaaroista, raittiisti niitä poistaen. Kirjoitus päättyy toteamukseen, että oli miten oli, ainakin geenimuuntelu “antaa kuluttajalle enemmän valinnanvaraa”. Jos ei geenimuuntelusta pidä, voi olla ostamatta geenimuunneltua ravintoa.
Argumentin sisältö on mielenkiintoinen. Siitä kuultaa läpi esimerkiksi Georg Henrik von Wrightin nimeämä “teknologinen imperatiivi”: kaikki (teknologinen) [...]

Ötzi and death

New studies published in Journal of Archaeological Science and reported by the BBC, suggest that Ötzi died because an arrow cut one of his arteries, leading to massive blood loss and, finally, a heart-stroke. The cut artery was found in a CT scan, which showed also the route of the arrow. It went through [...]

Aihe: Lehdistölle: Mielenosoitus huippuyliopistoa vastaan Säätytalolla 14.4. klo 14

MIELENOSOITUS HUIPPUYLIOPISTOA VASTAAN SÄÄTYTALOLLA 14.4. KLO 14
Kullttuurivaikuttajien vetoomuksella yli 2000 allekirjoittajaa
Tiedotusvälineille
13.4.2007 18:10
Joukko Pro Arte-vetoomuksen allekirjoittajia järjestää huomenna lauantaina 14.4. klo 14 mielenosoituksen Säätytalon edessä. Hallitusneuvottelut lähenevät loppuaan ja taiteen tekijöiden huoli kasvaa. Pyrkimys liittää huippuyliopisto osaksi hallitusohjelmaa on nostattanut ennennäkemättömän vastustuksen. Hanketta vastustava vetoomus on kerännyt reilussa vuorokaudessa yli 2000 allekirjoittajaa.
“Suomen taidekorkeakouluopetuksen suunnan ovat määrittämässä [...]

Kolibri ja orava

Julkaistu Aikalainen Nro 6 / 30.3.2007
Tajunta on ihmeellinen asia. Kieli on toinen. Kun ne yhdistyvät, kipinöitä lentää. Jotakin voi tietää, voi tietää, että tietää ja voi sanoa tietonsa ääneen. Kaikki kolme ovat erilaisia tiloja. Klassinen esimerkki koskee keisarin vaatteita: kaikki näkevät, että niitä ei ole, näkevät myös että muut näkevät, ja silti lapsen huuto muuttaa [...]

“Chimpanzees ‘hunt using spears’”

BBC reports:
Chimpanzees in Senegal have been observed making and using wooden spears to hunt other primates, according to a study in the journal Current Biology.
Researchers documented 22 cases of chimps fashioning tools to jab at smaller primates sheltering in cavities of hollow branches or tree trunks.
Here is the article from Current Biology. Quote:
At the Fongoli [...]

Taas mennään.

Mullakin on radikaali ehdotus yliopistojen toiminnan tehostamiseksi. Työrauha.
Yliopistoille esitetään rajuja muutoksia
Julkaistu 17.02.2007, klo 04.54
Huippuyliopistojen kehittämistä pohtineet työryhmät esittävät yliopistoille rajuja muutoksia, kirjoittaa Kauppalehti Presso.
Työryhmät esittävät korkeakoulujen yhdistämisiä, yliopistojen rahoituksen uudistamista sekä yksityisoikeudellisen säätiömallin kokeilua pääkaupunkiseudun korkeakoulujen hallinnossa.
Opetusministeri Antti Kalliomäki vastaanottaa työryhmien raportit maanantaina. Mikäli esitykset menevät läpi, ottaa Suomi ison askeleen kohti angloamerikkalaista yliopistomallia, [...]