niikkärin joukukalenterin 6. luukusta ponnahti vapaalle jalalle Elo ja anergia -teoksen PDF. Ottakaahan talteen ja lukuun.
–
arkisto – archives
-
RSS Links
niikkärin joukukalenterin 6. luukusta ponnahti vapaalle jalalle Elo ja anergia -teoksen PDF. Ottakaahan talteen ja lukuun.
Teksti ilmestyi niin & näin -lehdessä 2/2018.
niin & näin 2/2014 ehti kans jo tossa hetki sitten ilmestyä. Nettiekstroina muun muassa Partasen ja Suokon mainio teksti talouskasvusta niukkuuden oloissa ja Pekka Mäkelän perusteellinen arvio Mustarindan Keynes-julkaisusta. Itse kirjoitin numeroon pienen pätkän Franco “Bifo” Berardin seminaarista “And – phenomenology of the end” Aallossa keväällä. Videot kolmesta seminaaripäivästä löytyy täältä.
niin & näin 4/2013 on ilmestynyt, teemana uni & tuli. Verkkoekstroissa mukana myös mun vanha “Unityö ja subjekti”-artikkeli.
Kaikessa sanomisessa voidaan erottaa kaksi puolta, itse sanominen, sen sisältö, ja se miten, missä ja milloin sanominen on sanottu, siis sanomisen tapa. Himasen ja ryhmän raportti “Kestävän kasvun malli” on tästä hyvä esimerkki. Sen sisällössä on hyviä asioita – kuten mediassa esillä ollut huomio, että poliitikot seuraavat liikaa median agendaa ja media taas mainostajia. Samoin […]
Ilmestynyt Teemoina Sukupuolieron ajattelijat, David Bentley Hart, Kriittisyyteen kasvattaminen, Medeia & Spinoza ja Sodankylä. Ja verkossa paljon ekstraa.
… ulkona, teemana elokuva. Tsekatkaa erityisesti mittava nettiekstra, elokuvajuttuja vuosien varrelta, mukana Weerasethkul, länkkärit, Sodankylä, Herzog, Derrida, Wittgenstein …
Antti Aikalaisen haastattelussa Energiasta ja kokemuksesta: – Tämä ei ole maailmanloppu vaan ehkä maailman alun skenaario. Toivo liittyy siihen, että asioita alkaa uudelleen tapahtua ikään kuin väkipakolla, sanoo tutkija Antti Salminen. Salminen on kirjoittanut professori Tere Vadénin kanssa kirjan Energia ja kokemus, joka havahduttaa kohtaamaan yllättävän muutoksen, jonka enteet ovat jo ilmassa. – Ei ole […]
Energia ja kokemus on ilmestynyt. Kirjan ajatus lähti yksinkertaisesta huomiosta: kun teollista sivilisaatiota tai modernia aikaa on kritisoitu ja kehuttu, ratkaiseva taustatekijä nimeltä fossiiliset polttoaineet ja vielä tarkemmin öljy on unohdettu. Monikaan filosofi tai kulttuurikriitikko ei ole arvioinut öljyn merkitystä teollisen sivilisaation elämänmuodoille, ei edes silloin, kun hän on tarkastellut asioita kuten massatuotantoa, teknologiaa, koneellistumista, […]
… onkin ollut ulkona jo jonkin aikaa. Mukana monta suosikkia: Katsmousainekeskustelu, josta on myös oma teemasivu netissä Kenan Malikin juttu “Rodusta kiistelevät ovat väärässä” Ja Arvid Järnefelt-miniteema, johon myös lisäaineistoja netissä. Ja sit tietysti kaikki muut artikkelit, arviot, kolumnit, jne. Päätoimittajan vaihdoksestakin on tiedotettu.