Fossiilisten polttoaineiden ja teollisen sivilisaation välillä on kohtalonyhteys, mutta koronaviruskriisi vahvistaa kuoppaista siirtymää kohti uusiutuvia energialähteitä. Öljykuplaa puolustetaan lähes millä hinnalla hyvänsä.
Huolimatta kaikista kriiseistä ja varoituksista – 1970-luvun alun öljykriisi, Rooman klubin Kasvun rajat-raportti vuodelta 1972, Kioton sopimus vuodelta 1992 ja Pariisin sopimus 2015 – noin 80 prosenttia maailman kokonaisenergiankulutuksesta tulee edelleen fossiilisista polttoaineista, aivan samoin kuin 70-luvun alussa. Samaan aikaan kulutuksen absoluuttinen määrä on kasvanut yli kaksinkertaiseksi.
Post a Comment