Haastattelin viime kesänä John Zerzania; haastattelu on nyt ilmestynyt painettuna Elokehässä (15.2.) ja sähköisenä täällä.
- RT @jrockstrom: EU carbon neutral by 2050. China carbon neutral before 2060. Not bad. Biden in office and the world may tip for good https:…
- RT @Jussi_T_Eronen: Nyt alkaa näyttää käyrät oikeilta! https://t.co/o34uzAUVYY
- RT @mustapipa: Voidaan sanoa, että hyvinvoinnin, luonnon ja ympäristön huomioivat kestävän kehityksen indeksit eivät seuraa BKT:n kehitystä…
-
3 Comments
Kiintoisaa, hyvin kiintoisaa.
Nikke, sano mikä on kiintoisaa!? 😉
Sanoisin niin, että tekniikka (“teknologia”) nykyisessä merkityksessään on eräänlainen huume. Jokainen on jo lapsena joutunut sen koukkuun. Ja meillähän on ‘esiymmärrys’, että tekniikka ei kuin vain paranee ja paranee, tulee hienommaksi – yrityksen ja erehdyksen kautta.
Onko tekniikka kova huume? Jostain Järvenpään Sosiaalisairaalan ylilääkärin Antti Holopaisen luennosta hämärästi muistelen, että loppujen lopuksi vain viitisen prosenttia esim. Vietnamissa kovia huumeita käyttäneistä sotilaista tuli heroinisteja. Loput pääsivät eroon, joko omatoimisesti tai hoidon avulla.
Matti V.
Sanot tuossa haastattelussa suunnilleen niin, että joskus ihmiset eivät kannata poliittista aatetta niinkään siksi, että se olisi heidän mielestään tismalleen oikea tai että he olisivat halukkaita näkemään siinä maalailtua tulevaisuuden maailmaa, vaan koska se antaa suurin piirtein sopivan kanavan heidän vihalleen ja turhautumiselleen elämän konkreettisissa ongelmissa. Sosialismin ja punaisten liitto kansalaissodassa saattoi olla esimerkki. Ehkä tämä pätee myös primitivistiseen anarkismiin. Zerzankin sanoi tuossa, että joidenkin mielestä kyseessä on “henkinen liike”. Voisiko viitata samaan?
Jotenkin ihminen haluaa etäisyyttä ahdistaviin olosuhteisiinsa. Toivoo ehkä koko “systeemin” romahdusta vähän samalla tavalla kuin siinä hienossa Muumijutussa, jossa myrsky vie mennessään Vilojonkan huolet. Hesarissa sanottiin: “Kun Vilijonkan mieli on lopullisesti pirstaloitumassa, tulee armahtava tuho, kauhea myrsky, joka lyö Vilijonkan hysteerisesti vaaliman omaisuuden pirstaleiksi. Jäljelle jää vain kolhiintunut posliinikissa, jota Vilijonkka puristaa keinuessaan myrskyn jälkimainingeissa. Koittaa vapaus ja ilo.”
Post a Comment