Skip to content

Huippu, yliopisto

Näkyy taas kähinöitävän huippuylipistosta, nyt TaiKin opiskelijan ja opiskelijoiden mielenilmausten vuoksi.

Sailaksen työryhmän mietintö Teknillisen korkeakoulun, Helsingin Kauppakorkeakoulun ja Taideteollisen korkeakoulun muodostaman ”huippuyliopiston” perustamisesta sanoo johdannossann muun muassa: ”Nämä merkitsevät edellä mainittujen omilla aloillaan Suomen arvostetuimpiin kuuluvien yliopistojen yhdistämistä uudeksi teknisten tieteiden, kauppatieteiden ja taideteollisen alojen yliopistoksi”; ja edelleen: ”Uudella yliopistolla olisi Suomen oloissa ainoalaatuinen visio ja missio”. ”Missio” maailmanluokan yliopistolle ulottuu vuoteen 2020. ”Visio” perustuu seuraavaan olettamukseen: ”Yliopisto on tutkimuksensa ja opetuksensa perusteella omilla erikoisaloillaan ja kokonaisuutena maailman kärkiyliopistojen joukossa”.

Tai eihän se enää ole huippuyliopsto, vaan innovaatioyliopisto, jolla on oma blogikin.

Lievätkö terävät kielet vaikuttaneet nimenmuutokseen. Paunio & Santti (Tieteessä tapahtuu vol 24, no 7):

“Mikäli esimerkiksi professoreiden kirjoittamien tieteellisten julkaisujen vuotuista määrää pidetään tärkeänä tehokkuuden ja tason mittarina, niin kyseiset instituutit kuuluvat suomalaisten yliopistojen heikoimpaan luokkaan. Tie huipulle tulee olemaan hidas ja kivulloinen. Ensin olisi saavutettava kansainvälinen keskitaso.”

Lystikästä, miten kaikki maailman maat ja yliopistot hakevat kilpailuetua toistensa ylitse nimenomaan “ylivertaisella osaamilsella” ja “innovaatioilla”. Minkäänlaista metainnovaatiota innovaatiopuheesta saa etsiä kissojen ja koirien kanssa.

Kun keskustelua lueskelen ja argumentteja kampaan, minua eniten ihmetyttää huippu/inno-yliopistoon liittyvä sisäisten jännitteiden määrä. Kuka osaa sanoa, kumpaa tällä hankkeella tavoitellaan?

– enemmän vai vähemmän hallintoa & byrokratiaa (vrt. UPJ, työajanseuranta)?
– huippututkimusta vai “yhteiskunnallista vaikuttavuutta”?
– perustutkimusta vai nopeita innovaatioita?
– verkostoja vai hajanainen kampus?
– synnyttäminen vai syntyminen?
– ulkoiset olosuhteet vai sisäinen johtaminen?

Kai sitä voi haluta molempiakin, mutta esimerkiksi huippulaadukas perustutkimus ja kaupallistettavat innovaatiot ovat vaatimiltaan olosuhteilta myös toistensa vastakohtia. Mika Hannula sanoo saman paremmin:

Mika Hannula: (Suomen kuvalehti 27.4. 2007)

“Nobelin palkinnoista ja satoja miljardeja euroja tuottavista keksinnöistä unelmoiva ajatus ei ole tästä maailmasta, eikä tästä hetkestä. Se ei saa aikaan uudistusta, vaan lisää keskitason hallintoa ja näennäistä tehokkuutta. Kysymyshän on yksinkertaisesti siitä, missä olosuhteissa innovaatiot syntyvät, ja myös miten ne syntyvät. Huippuyliopisto-hankkeeseen sisäänkirjoitettu väite on, että tämä tapahtuu parhaiten perustamalla suuria yksikköjä, joita kovalla kädellä johdetaan ylhäältä alas. Kaikki turha karsitaan pois ja toiminta on niin virtaviivaista että silmistä valuu vettä. […] Kun Linus Torvaldsilta kysytään, miksi hän kykeni tekemään mitä hän teki nimenomaan Helsingin yliopistossa, vastaus on, että hän sai vapaasti valita mitä hän teki. Oli tilaa ja aikaa kokeilla ja epäonnistua, mahdollisuuksia keskittyä luovaan toimintaan, jossa ei koskaan etukäteen ole mitään takuita menestyksestä.
[…] Ja tämä siis aikana, jolloin asiaa (innovatiivisia työympäristöjä ja uuden tiedon tuottamista) tutkineet kansainväliset huiput (esimerkiksi Manuel Castells ja Yochai Benkler) eivät puhukaan suurista keskitetyistä yksiköistä, vaan pienistä ja ketteristä toimijoista, jotka rakentuvat monisyisten ja monirytmisten verkostojen varaan. […] Kovan kurin ja kvartaaliraporttien sijaan keksinnöt vaativat onnea, sattumaa, hyvän ilmapiiriin ja rakentavaa epäonnistumista.”

Vakavasti voisi olla huolissaan siitä, että jos tieteen teon perustelu on kilpailuedun tuottaminen, niin perinteinen tieteen demarkaatio pyytettömänä tiedon etsintänä unohtuu. Tämä puolestaan voi olla vaaraksi, koska ei ole mitenkään itsestäänselvää, että tiede tuottaa kilpailuetua paremmin kuin esimerkiksi uskonto tai taide, samalla rahoituksella.

No, asianomaiset rehtorit ainakin ovat juonessa mukana: (Suomen kuvalehti 17/2007)

” Ajatuksena ei ole heittää romukoppaan perinteistä suomalaista hyvää yliopistojärjestelmää, vaan monipuolistaa ja uudistaa sitä luomalla uudenlainen, uudistumiskyinen ja dynaaminen yliopistokonsepti. Malli olisi kokeilualusta kansainvälisen mallin mukaan johdetulle yliopistolle. Se toisi kokemuksia tehokkaasta, manageriaalisesta hallintomallista. […] Kokeilun ydinkohdat ovat todellinen taloudellinen ja oikeudellinen autonomia, ulkoinen hallitus, manageriaalinen johtamisjärjestelmä, kilpailu globaaleilla koulutus- ja tutkimusmarkkinoilla ja kansainvälisesti kilpailukykyiset työehdot ja toimintaedellytykset. Kunnianhimoisena tavoitteena on yltää 10-15 vuodessa maailmanluokan tasolle tekniikassa, liiketoimintaosaamisessa ja taideteollisuudessa, jotka muodostavat ytimen Suomen tulevalle menestykselle”

***

Asiaan, siis “manageriaaliseen johtamismalliin”, liittyen:

Yhteiskuntaeettisen seuran keskusteluilta aiheesta New Public Management

Aika: 11.12.2007 klo 17-19
Paikka: Kirjakauppa Kirjataivas (Mechelininkatu 15, Helsinki)
Vieraana: VTT Kati Rantala

Uusi julkishallintoajattelu (New Public Managament) on yksi
monista muotitermeistä, joka viittaa muutoksiin julkisten palvelujen
tuottamisessa – niin periaatteen kuin käytännön tasolla. Muutoksia
kuvaavia iskusanoja on mm. ruohonjuuritason vastuuttaminen,
markkinalogiikka, monitoimijaisuus ja projektit. Kuinka tilanteeseen
kannattaisi suhtautua? Miettimällä, miten palaset saadaan toimimaan
yhdessä niin että maailma paranee? Vai onko kyse pakonomaisesta
uskosta usein hienolta kuulostavaan mutta epärealistiseen retoriikaan?

Voit ilmoittautua iltaan yhdistyksen kotisivuilla

Tilaisuudessa kahvitarjoilu.
Tervetuloa!

***

Yksi ainakin on selvää, Rekola:

“Osaamisideologian tärkeä tavoite, korkeakoulutuksen tehostaminen, ilmenee koulutuksen massoittumisena sekä opintojen nopeutumisena.””Vuodesta 1992 vuoteen 2001 opiskelijoiden määrä kasvoi 33 %, maisterien määrä 38 % ja tohtorien määrä 128 %. Opettajien määrä sen sijaan supistui 3 %. Parissakymmenessä vuodessa yliopisto-opiskelijoiden määrä opettajaa kohden on kaksinkertaistunut.”

Post a Comment

You must be logged in to post a comment.