Jukka Hankamäki, joka opiskeli filosofiaa Tampereella samoihin aikoihin, on kaiken muun ahkeran julkaisemisensa lisäksi pistänyt nettiin kirjan mittaisen tekstin Contra Academia – Tutkielma tiedepoliittisesta vallasta. Mieleen jää karu kuva kasvottomasta ja tutkimattomasta Suomen Akatemiasta, joka mielivaltaisuutta lähentelevillä tavoilla toimii systemaattisena tieteen (tässä tapauksessa filosofian) sisältöjen suuntaajana.
Hankamäki tyylittelee menemällä henkilökohtaisuuksiin, kärjistämällä ja liioittelemalla. Mutta on asiassa vinhaa perääkin. Esimerkiksi tämä:
Kansainvälisten asiantuntijoiden antamien lausuntojen ja heidän toimintansa puolueellisuuden arvioiminen oli vielä jollakin tavoin mahdollista aikana, jolloin akatemia tilasi lausunnot kultakin asiantuntijalta erikseen. Asiantuntijat laativat siis arvionsa toistensa mielipiteistä riippumatta ja tietämättä. Tämä johti tulokseen, jossa akatemian toimikunnat saivat käsiinsä useita samaa hanketta koskevia arvioita. Niiden arvotukset poikkesivat usein voimakkaasti toisistaan. Selväksi tuli, että mikäli sama hanke sai osakseen sekä kannatusta että vastustusta, arvioihin itseensä ei voinut luottaa. Yksi ja tietty tutkimussuunnitelma on voitu arvottaa yhdestä pisteestä viiteen pisteeseen ulottuvassa järjestelmässä yhtä hyvin yhden pisteen kuin viiden pisteenkin hankkeeksi – täysin asiantuntijan henkilökohtaisista mielipiteistä, epäsympatioista tai sympatioista riippuen. Tämä johti myös akatemian oman toiminnan vaikean yhtälön eteen. Keskenään ristiriitaisista erillisarvioista oli vaikea sorvata kokoon luotettavaa kokonaisarviota, joka olisi kelvannut päätöksenteon pohjaksi. Päätöksiä ei siis voitu perustella mitenkään. Pisteytyksen määritteleminen oli nähtävissä tiedepoliittiseksi peliksi, jota se olikin.
Edellä mainitun ongelman ratkaisemiseksi akatemia muutti toimintaansa niin, että yksilöarvioiden sijasta siirryttiin käyttämään arviontipaneeleja, joissa neljä tai viisi asiantuntijaa yksissä tuumin laativat esityksensä tieteellisille toimikunnille.
Tästä on omaakin kokemusta. Muudan hakemus arvioitiin peräkkäisinä vuosina “metodisesti heikoksi” ja “metodisesti erittäin vahvaksi”, vaikka teksti ei muuttunut. Eihän siinä mitään. Mutta doublespeakkia “tieteellisestä arvioinnista”, sen objektiivisuudesta ja puolueettomuudesta vois kyllä hiukan himmata.
Post a Comment