Viisi vuotta sitten kirjoitetun loppulama-tekstin ennustukset on aika hyvin pitäneet kutinsa. Ennustukset oli:
Tausta:
-öljyn hinnan nousu
-resurssisodat
-tuotanto-onnettomuudet
-kaupallisten öljy-yhtiöiden ongelmat
-geopoliittinen painopiste OECD — ei-OECD
-hiilen kulutuksen kasvu
-breaking point ca. 2018
Politiikka:
-velan maksun vaikeutuminen
-oikeistolaisen politiikan oikeutuksen katoaminen
-komentotalous, autoritaarisuus, demokratian/ihmisoikeuksien ja kapitalismin avioero
-kasvu-retoriikan ja kasvu-yritysten ruhjovuus
-poliitiikka = leikkaus-politiikka
Ainoa mikä meni pahemmin mönkään oli öljyn hinann nousu. No nousihan se ensin (04-13), mutta on vuodesta ’14 lähtien laskenut. Gail Tverbergin ja Nicole Fossin esittämä deflatorinen malli näyttää parhaiten ottavan huomioon finanssitalouden ja energian yhteispelin.
Loppulama 2.0’aa varten ei tarvitse paljon päivittää:
Nykyistä järjestelmää määrittelevät öljyn lisäksi velka- ja finanssitalous. Työn tuottavuus ja palkat seurasivat 1970-luvulla asti toisiaan länsimaissa. Tämän jälkeen työn tuottavuus on kasvanut entiseen malliin, mutta palkat ovat junnanneet. Kulutuskysyntää on pidetty yllä velalla. Poliittisesti samaan ajankohtaan ajoittuu uusliberaali käänne, jonka jäljiltä yksityinen rahavalta on voittanut tilaa taloutta sääntelevältä valtiolta.
Finanssitalous on kasvanut viimeisen 30-40 vuoden aikana niin suureksi, että se uhkaa yhä edelleen reaalitaloutta. Vuoden 2008 kaunopuheista huolimata johdannaisista löytyy edelleen suuri vipuvarsi, jolla rikkoa reaalitalous. Vadenin mukaan jos ajatellaan, että johdannaiset ovat kiinnityksiä tulevaisuuden omistuksiin, on selvää, että nykyisellä talouskasvulla kaikki on enemmän tai vähemmän ilmaa.
Post a Comment