Mediamylläkkä Kaksijalkaisen ympäristövallankumouksen ympärillä kiihtyy. Nyt on jo kaksi arviota netissä.
Jussi Vähämäen juttu “Jukolasta Impivaaaraan” on varsin myötäsukainen, ja sisältää hyvän ilmauksen, jonka aion heti varastaa, nimittäin tuon syntytiedon opettamisen/oppimisen “kädestä pitäen”:
Ympäristövallankumous ei tunne erityistä siirtymävaihetta, ”ympäristöproletariaatin diktatuuria”, joka oikeuttaisi päämäärien ja keinojen toisistaan erottamisen. Sen sijaan syntytieto ”sulattaa keinot ja päämäärät, nykyisen ja tulevan yhteen”. Se on siis jonkinlaista ajan supistumista, aikaa, jolla ei ole alkua ja loppua. Sille on vaikea antaa suoraa ilmaisua kielessä, koska se sekoittuu elämään. Kenties sen voi näyttää, demonstroida, kuten niin moni on yrittänyt, tai siihen voidaan ohjata ”kädestä pitäen”, kuten kalalle ja erälle.
Ville Rantasen arvio löytyy Elonkehän nettisivuilta (jotka siis ovat nyt olemassa, huraa!). Rantanen on keksinyt mun keitoksille nimen:
Teoksen todellinen anti – ihan kansainvälisessäkin mittakaavassa – on siinä, että anarkoprimitivismin kenttä on ollut tähänastisesti “jälkivasemmistolaisen”, alkujaan Max Strinerin umpimielisistä puhinoista ammentavan individualistisen anarkismin teorian hallitsema: on kategorisesti kampitettu kaikki aloitteet organisoituun kollektiiviseen toimintaan. Vadenin teos on ensimmäinen puhtaasti anarkokommunistisprimitivistinen teos.
3 Comments
Rantaselle sen verta kotiläksyä, että Stirnerin vaikutus on enemmän näkynyt pohjoisamerikkalaisessa anti-civ anarkismissa ja insurrektionismissa, jotka eivät tarkoita samaa kuin anarkoprimitivismi, vaikka menevätkin joissain osin limittäin ja pystyvät keskustelemaan keskenään. Ellei sitten tietenkin vedetä yhtäsuuruusmerkkejä primitivismin ja sivilisaation vastustamisen välille, mikä taas tekisi primitivismistä liian epämääräistä huttua kuin parempiakin määritelmiä on, esimerkiksi agrikulttuurin ja domestikaation tai kielen ja symbolisen kulttuurin kritiikit.
Anarkoprimitivistien taholta (esim. Tucker ja Jensen sikäli jos Jenseniä voidaan anarkoprimitivistinä pitää vaikka selvä vaikutus hänellä ollut a-primipiirien kehittymiseen) on kritisoitu juuri tuota esimerkiksi Wolfi Landstreicherin ja AJODAn porukoilta tullutta stirneriläistä individualismia.
Mutta en tiedä ymmärtääkö Rantanen vanhana bolsevistina mitä tuo stirneriläinen individualismi loppujen lopuksi organisoitumiselle tarkoittaa, sillä nuokaan eivät vastusta organisoitumista per se, vaan kyse on siitä miten organisoitua, eikä mitään organisoitua kollektiivista toimintaa ole kategorisesti kampitettu, vaan organisoitumisessa on lähdetty autonomisen itseorganisoitumisen periaatteesta muodollisia synteesiorganisaatioita vastaan.
Tässä suhteessa voi sanoa, että myös anarkoprimitivistit ovat organisoitumista käsitellessään olleet rehellisen anarkistisia autonomisen itseorganisoitumisen kannattamisessaan synteesiorganisaatioiden sijaan.
Vihreä Puolue on hyvä esimerkki synteesiorganisaation ongelmasta, kun syleillessään kaikkia “vallankumouksellisia tahoja” organisaatio päätyy natsien linkkilistoihin, ja lähestyy organisoitumista enemmän pienimmän yhteisen nimittäjän -kautta, mikä ei voi olla kestävä perusta millekään todelliselle arjen organisoitumiselle.
Jälkivasemmistolaisuutta ei myöskään tarvitse laittaa lainausmerkkeihin ja liittää sitä Stirneriin, sillä myös klassinen anarkistiliike on ollut alusta lähtien napit vastakkain poliittisen vasemmiston kanssa. Maailmansotien jälkeen anarkistiliike elpyi pitkälti 60-luvun uuden vasemmiston myötä, joka omaksui monia klassisen anarkismin piirteitä ja keskeisiä juttuja, mutta jälkivasemmistolaisen anarkismin tarkoitus on ollut muistuttaa anarkisteja vasemmiston historiallisesta roolista pääoman vasempana siipenä, sekä vasemmistopolitiikan roolista vapaudellisten potentiaalien rekuperoijana ja kesyttäjänä.
Toisekseen Rantasen kommentti muuttuu entistä kummallisemmaksi sitä kautta, että organisoitumiskysymyksen suhteen Kaksijalkainen Ympäristövallankumous on hyvinkin klassista anarkoprimitivismiä: se ei käsittele sitä juuri ollenkaan, ja silloinkin kun sitä käsittelee, esim.
“Joka tapauksessa ympäristövallankumous on paljon enemmän sukua anti-kolonialistiselle vallankumoukselle kuin perinteiselle poliittiselle
vasemmistolaiselle vallankumoukselle.”
… se sijoittaa organisoitumisen enemmän tuonne jälki-/antivasemmistolaisen anarkian alueelle kuin mihinkään vasemmistolaiseen politiikkaan. Tässä suhteessa Kaksijalkainen Ympäristövallankumous tuntuu organisatorisesti olevan paljon lähempänä stirnervaikutteisia antipoliittisia anarkoinsurrektionisteja kuin ekobolsevikkeja tai poliittisia vasemmistolaisia.
Ja itse Kaksijalkaisesta Ympäristövallankumouksesta vielä kirjoittajalle suuri hatunnosto tähän mennessä ylivoimaisesti parhaasta suomenkielisestä asiaa käsittelevästä teoksesta. Ansaitsee ilman muuta tulla käännetyksi englanniksi, nyt kun Operation Backfiren lamauttaman länsirannikon ekoradikaalipiirien elpymisestä on merkkejä. Olisi huomattava teoreettinen kontribuutio sielläkin saralla.
Toivottavasti saan joskus vielä aikaiseki kunnon pohdiskelevan arvion.
Post a Comment