Wikipediassa näkyy artikkelissa “Pekka Himanen” lukevan muun muassa näin:
“Filosofi Tere Vadén katsoo Himasen ajatusten saaneen suhteettoman suuren painoarvon. Myös tämän saamat suuret palkkiot ihmetyttävät Vadénia.[4]
[4] Tennilä: Himasen löperrykset kuultu jo. Iltalehti, 2009, nro 14.12., s. 9.”
Muistan, että toimittaja soitteli ja halusi kysellä näkemyksiä Himasesta. Ei oikein huvittanut, koska Himasen ajattelusta pitäisi puhua kunnolla, ei one-linereina, ja koska tuli juuri se fiilis, että toimittaja oli hakemassa jo hiukan etukäteen päätettyjä kritiikkejä. Mutta ei toisaalta huvittanut paeta norsunluutorniinkaan. Niinpä koitin tietoisesti nimenomaan välttää tuollaiset viidenpennin idiotiat kuin “suuret palkkiot hämmästyttävät” – mitä Himasen luentopalkkiot mulle kuuluu? laskuttakoon niin paljon kuin huvittaa, more power to him – ja moneen kertaan veivasin samaa pointtia, että Himasen suurin yksittäinen ongelma on, että hän ei aina riittävällä tavalla ota huomioon, että kun hän kirjoittaa vallan tilaamia raportteja, hän ei voi puhua vapaana filosofina. (Saman kritiikin esitin jo Niiniluodon ja kumppaneiden Aholle kirjoittamasta Suomen henkisen tilan arviosta). Sanomisen tapa vaikuttaa sanottuun. Samakin lause tulee tarkoittamaan eri asiaa riippuen siitä sanotaanko se valtioneuvoston tilaamassa raportissa tai mielenosoituksessa valtioneuvoston ulkopuolella. (Sokrateen puolustuspuhekin kuulostaisi toisenlaiselta, jos tietäisimme sen vaikkapa sofistien sleeper-cellin tilaustyöksi). Esimerkki: kun sanoo, että tärkeintä ihmisille on arvokas elämä, ei talous, on väliä, sanooko sen kruununprinssien ja bonojen kanssa, vai ihmisten silmien tasolta. Muuten voi tulla sellainen väärinkäsitys (väärinkäsitys, koska uskon, että Himanen ei tätä tarkoita), että köyhyyttä ja epäoikeudenmukaisuutta ei tarvitse oikaista, koska tärkeintä on arvokkuus. No, taisi käydä vanhanaikaisesti. Iltalehdellä ei näytä olevan sähköistä arkistoa, josta pääsisin tsekkaaman, mitä siellä lukee, mutta lienee käynyt niin, että tuo pointtini ei siellä ole, sen sijaan toimittaja on kirjannut ylös nyökyttelyni, että vetäähän se kovia palkkioita ja on usein esillä. Oma vika, ei siinä mitään.
Tästä seuraa kuitenkin mielenkiintoinen ongelma koskien Wikipediaa.
Mua ei kauheesti haittaa, jos Iltalehdessä lukee noin, sen sijaan ärsyttää, että Wikipediassa on tuollainen latteus, varsinkin koska se ei kuvaa arvostavaa käsitystäni eikä varsinaista kritiikkiäni Himasesta. Mutta jos “luotettavaksi pidetyssä lähteessä” on tollainen viite, niin en kai mää voi lainausta siitä artikkelista poistaakaan? Vai voisinko? Ja perustella, että “ei ylitä merkittävyyskynnystä”. Ultrainklusionistina en kuitenkaan mielellään käyttäis tollasta perustelua. Toisaalta, en ole missään “luotettavaksi pidetyssä lähteessä” sanonut mitään muutakaan Himasesta, eli en voi artikkelia siltä osin sisällöllisesti korjata tai laajentaa. Eikä Himas-artikkelissa muutenkaan ole erityisen tärkeää, mitä mieltä minä olen. Ei kai auta muu kuin kärsiä nahoissaan. (Ottakaa joku muu se veks sieltä :)).
***
Kukoistuksen käsikirjoituksesta: hämmästyin johdannon raskautta ja jopa raakuutta. Usein Himasen teksteissä on enemmän sävy, että hyvin menee ja kohta vielä paremmin, mutta nyt raportti alkaa suhteellisin tummin sävyin; kiville menee, jollei jotain tehdä (lähes neljäsosaa valtion budjetista vastaava summa hukkuu mielenterveysongelmien takia vuosittain!). Mutostarpeen sitominen kasvaviin mielenterveyden ongelmiin on radikaalia (vertautuu esimerkiksi Linkolan tai Zerzanin tapaan aloittaa sivilisaatiokritiikki henkisen pahoinvoinnin kuvauksella).
Hyvin tervetullutta on myös talouden välineluonteen korostaminen, toki tuolla yllä esitetyllä varauksella. Nykyisen globaalin eriarvoisuuden oloissa pitää hoitaa ensin oikeudenmukaisuus kuntoon, ja sitten katsoa sen arvokkuuden kanssa. Hienosti Himanen kuitenkin osoittaa pohjoismaisen lähtökohtaisen tasa-arvokkuuden merkityksen – tämä on seikka, joka maailmalta katsottaessa saattaa muutenkin näkyä kirkkaammin, kuin läheltä –, ja puolustaa sen perustalta esimerkiksi ilmaista koulutusta. Ei pidempiä työuria, vaan parempia! Juuri näin. Himanen jopa sanoo, että enää ei riitä siirtymä teollisesta yhteiskunnasta tietoyhteiskuntaan, vaan tarvitaan vihreä yhteiskunta. Myös kaikki käsikirjoituksen konkreettiset ehdotukset koskien verotusta, 5% lisäpanostusta kulttuuriin ja kokonaisvaltaista masennuksen hoitokeinon kehittämistä vuoteen 2020 mennessä voi allekirjoittaa ilolla. Nämä ovat suhteellisen pieniä ja sikäli “reaalipoliittisesti” toteutettavissa olevia vaatimuksia. Aletaan niistä ja jatketaan pidemmälle.
5 Comments
Hah, joku korjasi jo. Tilalle tuli aiempaa luotettavampi lähde. (Blogejahan ei ole pidetty kelpoina lähteinä – mutta ehkä dosenttien blogit ovat poikkeus.)
Kumotaksesi Iltalehden sun pitäisi varmaan julkaista joku artikkeli Himasesta.
Tota jälkimmäistä mä just pelkäsin/pelkään. Hassu loukku.
Enpä Tere ole ihan varma, että tilaajan luonne automaattisesti johtaa epäilyksiin tilatun tuotteen laadusta. Mielestäni tekstiä pitää lukea ja arvioida sen mukaan, mitä siinä sanotaan. Jokuhan kirjoittajan vaivan usein palkitsee – rahallisesti, julkisuuden kautta tms. Epäilysten tie olisi monesti loputon. Sitä paitsi yliopistojenkin rahoitus on viime kädessä Himasen työn tilaajien takana.
Kyllä sen mun mielestä pitää automaattisesti johtaa nimenomaan epäilyksiin, mutta ei automaattisesti tekstin näkemiseen huonona tai kuurouteen tekstille. Yliopistot on case in point, kuten Schopenhauer retoorisin tehokeinoin höystettynä osoittaa. (Epäilyksen tien pitääkin olla loputon, eikö? Ei se mitenkään estä arvioimasta tekstiä myös “itsenään”; se on tekaistu muka-ristiriita.)
Kukoistuksen käsikirjoituksessa on hyviä pointteja. Mutta kuten tuossa jo totesin, on jonkin verran hankalaa, että valtioneuvosto, joka harjoittaa taloudellisesti eriarvoistavaa politiikkaa, tilaa & julkaisee selvityksen jossa ensiarvoisen tärkeänä nähdään inhimillinen arvokkuus – kytkemättä sitä taloudelliseen tasa-arvoon (Himanen kyllä kirjoittaa “Nyt on katsottava laajaa kuvaa, jossa nämä arvot täytyy liittää reaalitalouteen.” (32), mutta ei sano reaalitaloudesta juuri mitään. Verotusehdotukset koskien vihreän yrittämisen verovapautta voivat jopa olla hyvinkin epäilyttäviä, jos oletetaan, että ne kohdistuisivat myös & ensisijaisesti suuryrityksille, kuten vaikka Arevalle; tähänkään ei esitetä varauksia. Taloudellista oikeudenmukaisuutta hän vaatii globaalisti pohjoisen ja etelän välille, mikä on hienoa & arvostettavaa. Mutta ei kansallisesti, siis Suomessa). Kuitenkin tiedetään, että merkittävin yksittäinen tekijä, joka lisää ihmisten hyvinvointia on tuloerojen tasoittaminen (ks. esim. tuore tutkimus the Spirit Level, http://www.equalitytrust.org.uk/why/evidence). Hyvinvointivaltio 2.0 olisi paljon helpompi rakentaa tasoittamalla tuloeroja, kuin Himasen sinänsä hyvillä ehdotuksilla. Yhdistäen tilaajan politiikka ja Himasen teksti, syntyy helposti ajatus, että ei ole väliä sillä, että yksi on rikas ja toinen köyhä, kun kumminkin molemmat voivat elää arvokasta elämää. Ottamatta kantaa tuon väitteen totuuteen, yksi konteksti sille valtioneuvoston tilaamassa raportisssa on poliittinen – ei “vapaan filosofinen”, mitä se olisi vaikkapa vapaan filosofin Jukka Hankamäen kirjoittamana.
Himasen puheita yleensäkin vaivaa käytännön ja konkretian puute – tässä kirjassa sentään oli joitakin ehdotuksia. Kuka nyt vastustaisi inhimillistä arvokkuutta? Kysehän on siitä, miten se toteutetaan. Filosofinen neuvonpito (siis “counseling”) vie tämän idean yhteen loogiseen päätepisteeseen, koska siinä puhutaan yksittäisen ihmisen kanssa ja mietitään, miten juuri tässä erityisessä elämässä voisi toteuttaa jotain arvokasta. Ja sitten on tietysti politiikka filosofisena käytännön hankkeena.
Post a Comment