Fifi : Mikä loppui? (9 May 2009)
Nykyisen kapitalismin loppu tarkoittaa konkreettisia loppuja jokaisen elämässä. Milloin loppuu eläkesäästöjen tuotto, milloin eläkesäästäminen? Milloin loppuu palkkatyö, milloin työ? Milloin ulkomaankauppa, milloin kauppa?
Netissä kiertää huhu, jonka mukaan 18. maaliskuuta 2009 jää historiaan päivänä, jona kapitalismi loppui. Tuolloin Obaman hallinto hyväksyi uusimman lamantorjuntapaketin, jonka tärkeimpänä osana on päätös tuhannen miljardin uuden dollarin painamisesta.
Kapitalismin loppumisen määrittely on yhtä turhaa kuin Fukuyaman taannoinen historian lopun vouhkaaminen. Päivämääristä puhuminen tahtoo kiinnittää huomiota tapahtuman tärkeyteen. Samalla tulee ilmi halu tiivistää yhteen viimeisen vuoden outoja ilmiöitä.
Huhu antaa tapahtumille nimen “kapitalismin loppu”. Molemmat sanat vaativat tarkennusta. Loppuva kapitalismi on tietynlainen. Loppukin varmaan kestää pitkään ja hartaasti. Ainakin täällä näyttää vielä yksityisomaisuus ja palkkatyö vallitsevan.
Kapitalismia on kuvattu järjestelmäksi, joka kestää mitä vaan, on äärettömän muuntautumiskykyinen. Klassisesti Marx ja Engels kertovat, että kapitalismin myötä “kaikki pyhä ja pysyvä haihtuu ilmaan” ja että kapitalismi suorastaan luo itse itselleen uusia kriisejä. Kapitalismille käyvät konservatiiviset ja liberaalit arvot, uskonto ja uskonnottomuus, kuuma ja kylmä ilmanala. Sitä ei saa kaatumaan sitoutumalla mihinkään yksittäiseen asiaan, arvoon tai identiteettiin.
Finanssikriisissä kummallisinta onkin, että mitään ei tapahtunut. Ei vallankumousta, ei heinäsirkkalaumoja, ei edes mullistavaa teknologista innovaatiota. Jokin käsittämätön kupla vain yhtä käsittämättömällä tavalla puhkesi. Ikään kuin ainut asia, joka kapitalismille ei sopisi, olisi se itse.
Mutta tämä kaikki koskee abstraktia kapitalismia ei millään erityisellä hetkellä. Abstrakti kapitalismi voi väistää tämän tai tuon vastarinnan tai kääntää tämän tai tuon vastoinkäymisen edukseen. Sen sijaan jokaisella hetkellä jokaisella konkreettisella kapitalismilla on ohuet jalat ja kapeat pullonkaulat, joista sen on mahduttava ja mennessään kaikki mankeloitava.
Obaman “triljoonat” eli suomalaisittain biljoonat kertovat paitsi päättäväisyydestä ja uskosta tulevaan myös kovasta pakosta ja epäonnistumisen mahdollisuudesta. Yhdysvalloissa on useita yrityksiä, pankkeja mukaan lukien, jotka ovat “liian isoja epäonnistuakseen”. Samoin sen ulkomaanvelka alkaa olla liian suuri uusittavaksi ja maksettavaksi. Pullonkauloja toisella nimellä.
Tukipakettitriljoonien on tarkoitus saada lainaamisen aika jatkumaan ja maksun aika siirtymään. Muuten kasvu lakkaa. Kuten Luke Skywalkerin, Obaman kumppaneineen on saatava talouden fotonitorpedo luikahtamaan lähes mitättömän pienestä aukosta.
Finanssikriisillä voi kuitenkin olla osasyynään ehkä vieläkin mystisempi ja netissä huhuja herättävämpi seikka. Talouden kasvu vaatii, että tehdään enemmän töitä tai sama määrä töitä tuottavammin. Tuottavuuden kasvusta on paljon puhuttu. Mutta toinen syy kapitalismin valtaisaan talouskasvuun viime vuosisadalla on ollut työn määrän kasvaminen, eikä vain inhimillisen työn vaan erityisesti energian muodossa syötetyn työn.
Talouskasvu sinänsä on suhteellisen nuori ilmiö, alkaen 1820 luvulta, hiilen ja höyrykoneen myötä. Pian öljy ja polttomoottori vetivät vankkuria. Öljylle löytyy lopulta valtaisa määrä käyttökohteita, lääkkeistä rakennusmateriaaleihin, lannoitteista muoveihin.
Öljy on erinomainen aine. Se koostuu pitkistä hiilivetyketjuista, joita erilaisissa öljylaaduissa on eri suhteissa. Hiilivetyketjujen muodostaminen on kemiallisesti vaativaa. Öljyn tapauksessa ne ovat syntyneet valtavien ajanjaksojen aikana maankuoren sisällä. Ikään kuin Äiti Maa itse olisi kohdussaan järjestänyt hiilen ja vedyn suurenmoisen kudoksen.
Toinen öljyn myyttisistä ominaisuuksista on sen helppous. Parhailla paikoilla sitä ei ole tarvinnut etsiä, vaan astua siihen maan pinnalla. Poratakaan ei ole juuri pitänyt, kun kasvutalouden musta äidinmaito on suihkunnut esiin.
On arvioitu, että vanhimmat öljylähteet ovat parhaita ihmisen koskaan hyödyntämistä energiavaroista. Tätä hyvyyttä kuvaa suure EROI, energy return on energy investment. Termille ei ole hyvää suomennosta, mutta ajatus on simppeli. Saadun energian määrä jaetaan energian hankintaan käytetyllä energiamäärällä. Jos esimerkiksi yhden öljytynnyrin hankintaan menee tynnyrillinen öljyä, on EROI yksi. Jos vähemmän, EROI nousee suuremmaksi kuin yksi, jos enemmän, se jää alle yhden.
Ajatellaan metsoa talvisessa metsässä. Sen on saatava männynneulaisista riittävästi energiaa, jotta puuhun kannattaa lentää ja jotta se pysyy lämpimänä. Mielellään energiaa saisi tulla vähän enemmänkin, kasvuun ja uudistumiseen. Jos EROI jää alle yhden, metso laihtuu ja lopulta kuolee.
Vanhojen, ensimmäisinä löydettyjen öljykenttien EROI on ollut useita kymmeniä, ehkä jopa yli sadan. Mikään muu energiamuoto ei yllä edes lähelle vastaavaa, uudet öljylähteet ehkä alle kymmeneen, tuuli ja aurinko alle viiden lukemiin. EROIn täsmällinen laskeminen on hankalaa. Mikä esimerkiksi tulisi laskea ydinvoimalan energian kulutukseksi?
Itse voimalan rakentaminen ja käyttö, uraanin louhinta ja kuljetus, varmasti, mutta entä jätteen loppusijoitus ja kuinka pitkäksi aikaa, voimalan perustava luonnontiede ja siihen tarvittava koulutusjärjestelmä? Ydinvoimalan EROI saattaa pahimmillaan olla jopa alle yhden; siis pikemminkin energian kulutus- kuin tuotantomuoto.
Koska helpoimmat öljykentät on löydetty ensin, on uudemmilla aina huonompi EROI. Yhä enemmän energiaa joudutaan käyttämään energian hankkimiseen. Tämä yhdistettynä siihen, että öljy on uusiutumaton luonnonvara, tarkoittavat, että maailman käytössä olevan energian määrä tulee nopeasti supistumaan. Tehty työ vähenee.
Jonkin aikaa on jo tiedetty, että suurin osa maailman maista on ohittanut öljyn huipputuotantonsa. Esimerkiksi Britannia, joka Pohjanmeren öljylöytöjen takia oli merkittävä viejä, muuttui vuonna 2004 tuojaksi.
Tässä jälleen öljyn mystiikkaa: luonnontieteellisesti luotettavia arvioita öljyn tuotantomääristä tai varannoista ei ole olemassa. Valtiot ja yhtiöt suojelevat tietoja, jolleivat sitten suorastaan syötä disinformaatiota. Internettiin onkin syntynyt vapaaehtoisten verkostoja, jotka erilaisiin raportteihin ja havaintoihin (kuinka monta tankkeria päivittäin kulkee Hormuzin salmen läpi, kuinka monta uutta poraustornia pystytetään, jne.) arvioivat öljyn tuotantomääriä. Virallisten organisaatioiden, kuten IEA (International Energy Agency) ja EIA (US Energy Information Administration), raportit tulevat aina muutaman vuoden viiveellä.
Nyt virallisten tuotantoraporttien kertoma on ollut ällistyttävä. IEAn raportin mukaan OPECin ulkopuolisten maiden yhteenlaskettu öljyn tuotannon huippu ohitettiin jo vuonna 2005. Tämä oli odotettavissa, koska kaikkien maiden öljyntuotanto on jo pitkään ollut laskusuunnassa, Venäjää lukuun ottamatta, joka Neuvostoliiton romahduksen jälkeen menetti useita täyden tuotannon vuosia.
Sen sijaan varsinainen uutispommi on raportti, jonka mukaan myös Saudi-Arabian tuotanto oli huipussaan samana vuonna, ja on sen jälkeen hiukan laskenut, huolimatta vuoden 2008 hurjasta hintapiikistä (korkeimmillaan lähes 150 dollaria tynnyriltä).
Saudi-Arabialla on tunnetusti maailman suurimmat öljyvarat ja se on pitkään ollut ainoa maa, joka halutessaan pystyy nopeasti lisäämään tuotantoaan. On vaikea kuvitella, että Saudi-Arabia olisi laskenut tuotantoa vuodesta 2005 lähtien tahallaan, varsinkin kun viime vuoden hintapiikki on ainakin yksi osasyy finanssikuplan puhkeamiseen ja talouskriisiin.
Öljyn tuotannon laskusuunta on kova uutinen kahdesta syystä. Ensimmäinen liittyy määriin. Vuosituhannen alkupuolelta lähtien maailmassa on kulutettu noin 85 miljoonaa tynnyriä öljyä päivittäin, yhteensä noin kuutiomaili vuodessa. Kuutiomaili pitkiä hiilivetyketjuja antaa mahtavan määrän energiaa: saman verran kuin 2500 ydinvoimalaa yhteensä käydessään vuoden ajan, tai kuin 5200 hiilivoimalaa yhteensä käydessään vuoden ajan.
On selvää, että jos öljykuutio kokonaan poistuisi, ei vastaavaa energiamäärää saataisi mistään. Ydinvoimaloihin ei riitä uraani, hiilivoimaloihin voisi hiili riittääkin, mutta kasvihuonepäästöt moninkertaistuisivat. Vain jokin teknologinen ihme, jota vielä ei ole näkyvillä, voisi pumpata öljykuution uudelleen täyteen.
Toinen uutisen kovuus liittyy talousjärjestelmään. Tuntemamme kapitalismi vaatii talouskasvua jo pelkästään korko- ja lainavetoisuutensa vuoksi. Kun uuden halvan energia-työn syöttäminen talouteen käy hankalammaksi, on talouden kasvattaminen käytännössä mahdotonta. Karkeimmillaan: tuotannon kasvu ei pysty korvaamaan EROIn laskua.
Henkilöä kohti käytettävissä olevan energian määrä Yhdysvalloissa saavutti huippunsa jo 1980-luvun alkupuolella. Sen jälkeen talouskasvu on ollut erilaisia velkavetoisia kuplia, fantastisimpana viimeisin asuntoluotto- ja finanssikupla.
Samalla on palattava konkreettiseen. Tätä kapitalismia ei voi pelastaa, mutta ehkä jonkun toisen voi. Rimaa on laskettava koko ajan kuin Irakin sodassa; demokratian mallimaa, täysi voitto, kunniakas vetäytyminen. Nyt Yhdysvalloissa pelastetaan vielä kasvukapitalismia, Suomessa Risto E. J. Penttilä ja Kimmo Sasi puhuvat hätääntyneinä pohjoismaisen mallin puolesta. Kesällä monin paikoin siirrytään pelastamaan ylipäätään yhteiskuntarauhaa, ensi vuonna ehkä jo ruokahuoltoa.
Tämän konkreettisen kapitalismin loppu tarkoittaa konkreettisia loppuja jokaisen elämässä. Milloin loppuu eläkesäästöjen tuotto, milloin eläkesäästäminen? Milloin loppuu palkkatyö, milloin työ? Milloin ulkomaankauppa, milloin kauppa?
Eikä menossa ole vain modernin elämän helpot mukavuudet, vaan arjen muodot. Olli Tammilehto on kutsunut fasismia ja totalitarismia kapitalismin “maastovaihteeksi”. Kytkintä on jo painettu.
7 Comments
Aiempi blogitekstisi öljyhuipusta sai minut kiinnostumaan aiheesta siinä määrin, että silmät punertavat nettipläräämisestä. Mikäli edes osa kyseistä ilmiötä koskevasta analyysista osuu kohdalleen, voidaan epäilemättä odottaa valtavia mullistuksia sekä taloudessa, kulttuurissa että politiikassakin. Vallitsevan järjestelmän ja valtasuhteiden puolustajat ja ideologit eivät tietenkään ota varoituksia kuuleviin korviinsa.
Palasin muuten sattumalta pitkästä aikaa Weberin kuuluisaan rautahäkkiteesiin, jossa aiheeseen liittyen herra toteaa osuvasti seuraavaa: “Tämä talousjärjestelmä määrittää nykyään kaikkien eikä vain talouden ammateissa toimivien yksilöiden elämäntyylin ja lisäksi vastustamattomalla pakolla. Ihminen syntyy koneistoon, ja meno jatkuu ehkä siihen saakka, kunnes viimeinenkin sentteri fossiilista polttoainetta on hehkunsa hehkunut.”
Olisko nyt tuo aika?
Samperin hieno teksti, konkreettisuudessaan ja johdonmukaisuudessaan tyhjentävä. Nyt ymmärrän tämän profetiasi rakennuspalikoita, jotka tosin tuntuvat olevan pelottavasti kaikkea muuta kuin korkealentoisia.
Jos tätä asiaa tarkastelee etäältä, voi nähdä katastrofin hyvätkin puolet: se tulee ennenkuin ihmiskunta on kuluttanut muut raaka-aineet elämän edellytyksiltä.
En tiedä, miten hyvin olet perehtynyt biopolttoaineisiin, niistähän povataan tulevaisuuden öljylähteitä. Esimerkiksi useat levälajit soveltuvat jätevesissä kasvattamiseen. Leväkasvien yksinkertainen rakenne nostaa vielä kasvuvauhdin uskottavan tuotannon lukemiin. Jo nykyiset leväviljelmät tuottavat yli 10 kertaa tehokkaammin öljyä kuin öljypalmuviljemät. Ja tehon arvellaan tästäkin tuplaantuvan lähivuosina. Lisäksi tuotantolaitokset eivät vaadi peltoja, vaan homma onnistuu missä tahansa aurinkoisessa paikassa. Joitakin laitoksia on jo olemassa, ja paperillahan tällainen tuotanto on täydellistä: jätevedestä saadaan öljyä.
Suurin toimija alalla lienee Sapphire Energy, joka tuotanto kasvaa lähitulevaisuudessa 10000:een tynnyriin päivässä.
Weber katsoi asiaa sata vuotta sitten. Maailma on pullollaan vaihtoehtoisia energialähteitä (Aurinko, geotermiset liikkeet, tuuli, ytimet jne.), ja kyse on monesti vain siitä, että niitä ei ole vielä taloudellisesti mielekästä ottaa käyttöön: öljy jne. ovat halpoja, varsinkin nyt 2009. Keskittyminen fossiilien ehtymiseen ja ehtymisen aiheuttamiin vaikeuksiin talousjärjestelmille saattaa kertoa jostain aivan muusta kuin tieteellisestä kiinnostuksesta. Hiiltä sitä paitsi riittää kunnes useimmat jäätiköt ovat sulaneet.
Bioenergia. Voi olla, että sillä rintamalla tapahtuu tieteellisiä ja kaupallisiakin läpimurtoja (Mari Aro tms.), mutta toistaiseksi käytännön tulokset ovat olleet masentavia. Kasvatetaan maissia, palmuja tms. Kasvatuksen seurauksena saadaan paitsi järkyttävät hiilipäästöt myös massiivisia luonnonympäristöjen välittömiä tuhoja. Mutta en ole pessimisti. Olennaista on tieteellinen panos, joka saattaa mahdollistaa Verne-tyyppisiä ihmeitä. Tere ei selvästikään ole Vernen ihailijoita.
Tieteen ihmetemput jää nähtäväksi. Kaksi seikkaa aiheuttaa skeptisismiä, teoria ja kokemus. Ekaks teoria: teknologiaa ei voi syödä. Teknologia on eri asia kuin energia. Voidaan keksiä vaikka kuinka hienoa teknologiaa ilman että se vapauttaa yhtään energiaa käyttöön. Toisekseen on tää syvempi epäluulo, jonka mukaan teknologian ja luonnontieteen mahdollistava maailmankuva on irrottamattomasti sitoutunut sellaisiin oletuksiin, että vaikka teknologia onnistuisikin, se ei olisi hyvä, vaan paha. Niin paljon kuin se mua yksilönä ja egona ja sosiaalisena olentona ketuttaakin, niin päivä päivältä toi syvempi epäluuulo vakuuttaa mut paremmin. Kyllä mää tykkäisin kovasti sellaisesta Iain M. Banks -tyyppisestä Culture-utopiasta. Se olis mun “luonnollinen” ympäristö. Mutta kun se perustuu perustavalle väärinymmärykselle siitä, mitä on olla ihminen. Empiirisesti: teknologinen edistys energian tuotannossa on ollut itse asiassa hämmästyttävän hidasta. Mitään uutta ei ole vuosikymmeniin, ehkä edes satoihin keksitty. Polttomottori ja säåhkömoottori on molemmat yli sata vuotta vanhoja; polttomottoorin hyötysuhteessa ei 50 vuoteen ole tapahtunut mitään dramaattista parantumista. Ydinenergia ei mun käsityksen mukaan tuota vaan kuluttaa energiaa (EROI alle yksi). Ydinenergia ja bioenergia voi olla *taloudellisesti* kannattavia esimerkiksi tietyllä öljyn hinnalla, vaikka niiden EROI olis erittäin huono, jopa alle yhden. (Kuten veden pumppaaminen halvalla yösähköllä vuoren päälle, että sitten kalliin sähkön aikaan voi ottaa sen alas). Tässä tulee toinen empiriinen pointti: silkka voluumi. Miten todennäköistä on, että maailmaan saatais rakennttua 2500 (mielellään turvallista) ydinvoimalaa lisää? Ei vaikuta kovin hyvältä, kun Suomenkaan melko järjestäytyneisiin olosuhteisiin ei saada yhtä tehtyä. Jotta bioenergia korvais bensatalouden, tarvittais sellainen yhteiskunnallinen uudelleenjärjestely, että se on oikeastaan vielä ällistyttävämpi, oudompi ja kauhistuttavampi kuin monien povaama sivilisaation romahdus.
Eli, Arto, kyse on enemmästä kuin taloudesta, nimittäin fysiikasta. Tsekkaa esim. tää juttu: http://www.energybulletin.net/node/46579
Manio juttu Oil Drum Europelta:
http://europe.theoildrum.com/node/5388
Vielä yksi olennainen seikka: poliittinen yhteistyövalmius. Jos sitä ei ole maiden rajojen yli, mittavimmat ja kannattavimmat energiahankkeet jäävät haaveiksi. Näprätään omissa pienissä hake- tai turvekuvioissa. Olen monesti ottanut esimerkiksi aurinkoenergian Saharasta.
Post a Comment