Jaamme huomenna Metsähallituksen Muotkatunturin ja Paatsjoen paliskuntien alueilla suunnittelemia hakkuita koskevia lentolehtisiä Tampereella. Lähdemme liikkeelle Keskustorilta klo 11.
Syynä tämä:
Suomen valtion liikelaitos Metsähallitus on aikeissa tuhota korvaamatonta vanhaa metsää alueilla, jotka ovat saamelaisten perinteisen poronhoidon kannalta elintärkeitä. Se suunnittelee hakkaavansa metsää Inarissa Muotkatunturin ja ikimetsää Paatsjoen paliskuntien alueella, vaikka paikalliset poronhoitajat ovat jo aiemmin tiedottaneet Metsähallitukselle kyseisten kohteiden tärkeydestä laidunmetsinä ja aita-alueina.
Metsähallitus ja Suomen valtio eivät turvaa saamelaisten oikeutta ylläpitää elinkeinoaan ja kulttuuriaan, vaan toteuttaessaan hakkuita toimivat sekä Suomen lain että kansainvälisten ihmisoikeussopimusten vastaisesti. Suomi on saanut YK:lta velvoitteen huolehtia saamelaisten maaoikeuksista, koska on vältellyt ratifioimasta Kansainvälisen työjärjestön ILO:n sopimusta 169, jossa määritellään alkuperäiskansojen oikeudet itsenäisissä valtioissa.
Perinteinen poronhoito, saamelaisten alkuperäiskulttuuri ja vanhat metsät muodostavat erottamattoman kokonaisuuden. Metsäteollisuuden toimintatapa on kestämätöntä, eikä perustu kunnioitukseen saamelaisten oikeuksia tai luonnontilaisen metsän arvoa kohtaan.
Tämän takia vaadimme, että
1. Metsähallituksen on lopetettava vanhojen metsien hakkuut Inarissa.
2. Saamelaisten oikeudet alkuperäisväestönä on tunnustettava ja Suomen on noudatettava kansainvälisiä ihmisoikeussopiksia suhteessaan alkuperäisväestöön.
3. Metsät ovat porojen ruoka- ja talvilaidunvaroja. Suunniteltuja hakkuita ei tule toteuttaa, jotta perinteinen porojen talviruokinta on mahdollista tulevaisuudessakin.
4 Comments
On helppo yhtyä kahteen ensimmäiseen kohtaan. Suomessa ei pitäisi koskea enää yhteenkään ekologisesti tärkeään metsään. Kolmas valitettavasti edustaa taas samaa intiaaniromantiikkaa. Ihan ensinnä, nuo alueet eivät tietääkseni ole mitään perinteisen suurporonhoidon alueita. Inarinsaamelaiset olivat lähinnä vittuuntuneita, kun 1850 rajojen sulkeutuminen sai pohjoissaamea puhuvat kapitalistit ohjaamaan laumansa tänne. Inarinsaamelaisten alueet eivät koskaan olleet aiemmin suurporonhoitoa (vs.tehomaataloutta). Ja siellä asuneilla lantalaisilla oli takanaan paljon pidempi orgaaninen Lapin asutus kuin uusilla paimentolaisilla.
Olen itse aika sitoutunut luonnonsuojelija eri järjetöjen kautta (SLL, Dodo, Maan ystävät). Olen harrastanut kansalaistottelemattomuutta metsäkiistoissa. Mutta otan oikeudekseni vastustaa tätä intiaaniromantiikkaa. Anteeksi jos tyylilaji kärjistyy, mutta on ollut todella vaikea löytää keskustuteluaja
Ja mitähän romantiikassa on vikana, erityisesti intiaanisellaisessa? 🙂
Ymmärrykseni mukaan pohjoisen (saamelaisten) vapaa metsälaiduntaminen talvisinkin (josta pedotkin saavat oman osansa) on paljon kauempana tehomaataloudesta kuin etelän (lantalaisten) harrastama porojen talviruokinta aitauksissa lannoitteilla viljellyllä ja paikanpäälle öljyllä kuljetetulla rehulla.
Inarin paliskuntien sivuilta (http://www.inarinpaliskunnat.org/)
“Näkyvin ero etelän ja pohjoisen poronhoidossa on porojen laiduntaminen. Etelässä porot usein otetaan suoraan syksyn erotuksista koko talveksi yksityisiin tarhoihin täysruokintaan. Pohjoisessa monin paikoin porot eivät missään elämänsä vaiheessa ole aitauksissa pitempään kuin vuosittain ehkä kaksi päivää kerrallaan erotuksessa. On tokkakuntia ja kokonaisia paliskuntia, joiden ei erotuspäiviä lukuunottamatta tarvitse ollenkaan ruokkia poroja, vaan kaikki porojen tarvitsema ravinto on saatavissa luonnonlaitumilta.”
En ymmärrä lainkaan väitettä täysin luonnonmukaisen laiduntamisen “tehomaataloudesta”. Jos täysin luonnonmukainen metsälaiduntaminen, jossa poroja ei ruokita lainkaan vaan syövät mitä mettä suo, menee “ylilaiduntamiseksi”, kyllähän se sitten näkyy luonnollisena populaation pienenemisenä kun kaikille poroille ei riitä sapuskaa. Sellainen hybristely ei kiinnosta, että väittäisin tietäväni paikalliset olot paremmin kuin Inarin paliskunnat, jotka elävät suoraan poropaimentolaisuudesta.
Mutta jos jokin on “intiaaniromantiikkaa” pelkästään kielteisessä mielessä, niin näkemys että alkuperäiskansoilla ei olisi oikeutta muuttua eikä sopeutua muutoksiin ympäristössään omilla ehdoillaan niin hyvin kuin kykenevät (esim. pelkästä metsästyksestä, kalastuksesta ja keräilystä poropaimentolaisuuteen siirtyminen), vaan että niiden tulisi noudattaa elämäntapanaan jotain lantalaisten muodostamaa ihanneideaalia TAI elää täysin valtakulttuurin ehdoilla.
Olen ehkä ollut liikaa äänessä tällä blogilla, ja joskus liian ärhäkkään sävyyn. Sori siitä, en halua olla yleinen jankuttaja. Mutta pakko puuttua Santerin kommenttiin.
Santeri: Lappi, poronhoitoalueet, ja saamelaisalueet eivät ole sama alue. Niiden historia on äärimmäisen monimutkainen, mutta googlaa vaikka sanat “saamelainen” “maaoikeus”.
Poronhoito Suomen metsälapissa nykyään perustuu lähinnä kahteen asiaan, joita ovat suomalaisten veroissaan maksamat tukiaiset ja näillä tukiaisilla ostettu rehu, jota kuljetetaan mönkijöillä porojen syötäväksi.
Poronliha ei ole juuri sen kummempaa luomua kuin rehuilla ruokittu nauta, eikä se ole mitään ikiaikaisista perinteisistä elinkeinoista saatua lihaa. Perinteinen suurporonhoito ei koskaan tuottanut lihaylijäämiä, ja miksi ihmeessä me maksamme samoja tukiaisia laumoille Kainuuseen asti?
Yksi asia, minkä valtio voisi tehdä saamelaisten hyväksi, olisi poronhoitoalueen rajoittaminen ylemmäs.
Toinen asia, mikä on tabu meille luonnonsuojelijoille, olisi suurpetojen salametsästykseen puuttuminen. Sehän on käytännössä sallittua saamelaisalueilla. Siksi suurpedot – jotka ekologisesti kuuluvat sinne – on hävitetty sieltä sukupuuttoon. On aika koomista, että kotona Tampereen itä- ja pohjoispuolella susilla on paremmat olot kuin Ylä-Lapissa.
Ainut joka täällä on liikaa äänessä olen minä! 😛
niin siis aattelisin juuri näin, että metsälapin saati kainuun poronhoito on hyvin eri asia kuin esimerkiksi tuo Muotkan paliskunnan tilanne. Outi Jääskö esitti taannoin hyvin rauhallisen vakuuttavasti ja vissiin kirjallisesti tuossa Metsän jäljillä kirjassa, että Muotkan alueen saamelaisuudelle poronhoito on kohtalonkysymys. Ja nimenomaan Muotkan paliskuntaa Metsähallitus hakkuillaan rääkkää. Taktiikat on vanhaa kunnon divide et imperaa.
Ei niillä puilla voi olla mitään ratkaisevaa merkitystä kansantaloudelle. Ja mielummin mun mielestä sitten metsänhoito elinkeinona saisi sieltä loppua. Perustelu on yksinkertainen: on olemassa vahvaa empiiristä näyttöä, että poronhoitoa voidaan noissa luonnonolosuhteissa harjoittaa vuosisatojen ajan ilman, että kaikki menee pilalle. Metsänhoidosta elinkeinona vastaavaa näyttöä ei ole, pikemminkin päinvastoin.
Oikeastaan tuota yhtälöä ja perustelua ei muuta edes ylilaidunnus, eikä petojen salametsästys, niin ikäviä ilmiöitä kuin ne muuten ovatkin. Edes rehuruokinta ja mönkijät ja helikopterit ei vielä käännä vaakaa metsänhoidon puolelle.
Tampereen seudun ylivertaisuus petomaina Lappiin verrattuna on paitsi koomista niin upeaa. Aika moni Tampereen kaupunkin liikennelaitoksen linjoista päättyy pysäkille, josta kymmenen minuutin kävelyllä pääsee paikoille, jossa petojen jälkiä on nähty. Montako (subarktista) kaupunkia maailmasta löytyy, jossa päätepysäkkien ja suurpetojen suhde olisi yhtä suotuisa? Alaska vois pärjätä, jos niillä olis julkista liikennettä. Kanadasta ehkä.
Post a Comment