Inarin metsäkiistasta kertova dokumenttielokuva “Last yoik in Saami forests?”
palkittiin äskettäin Romaniassa järjestetyssä Green Planet Blues -elokuvatapahtumassa. Tapahtuma oli ensimmäinen ekologisesti suuntautunut filmifestivaali Itä-Euroopassa ja sen järjesti Aristoteles Instituutti. Tapahtuman rahoitus tuli pääosin läntisiltä televisioyhtiöiltä ja paikalla pidettiin myös koulutusta dokumenttielokuvantekijöille. Paikalla oli televisioyhtiöiden edustajia Romaniasta ja ulkomailta.
Saamelaisten poronhoitajien ahdinko on dokumentin pääosassa, mutta myös pohjoisten metsien kohtalo kiinnosti ihmisiä. Yleisön oli vaikea ymmärtää, miksi maailman pohjoisimpia vanhoja metsiä haaskataan hakkeena sellun raaka-aineeksi ja polttolaitokselle.
Dokumentin ei-saamelainen ohjaaja puolusti suomalaisia kiistassa todeten, että häpeä tilanteesta kuuluu Suomen valtiolle, ei suomalaisille kansana.
–Suomalaiset arvostavat saamelaista kulttuuria. Ongelma on, että maassamme ei käydä avointa keskustelua tilanteesta, eikä suuri enemmistö tiedä mitä pohjoisen metsissä tapahtuu. Olemme toivoneet, että tämä dokumentti voisi avata keskustelua Suomessa, mutta toistaiseksi suomalaiset TV-kanavat eivät ole olleet kiinnostuneita dokumentin esittämisestä, sanoo Hannu Hyvönen.
Last yoik in Saami forests on esitetty mm. Ruotsin televisiossa ja se on tulossa Viron televisioon. 60-minuuttinen dokumentti on nähty kolmellakymmenellä
filmifestivaalilla eri puolilla maailmaa ja se on palkittu useilla festivaaleilla. Kts: http://www.elonmerkki.net/fi/esitykset.html
Tilanne Inarin metsäkiistassa on kärjistymässä Metsähallituksen valmistautuessa aloittamaan uudestaan hakkuut arvokkaissa laidunmetsissä. Inarin paliskunnat tiedottivat hakkuusuunnitelmista viime viikolla. Paliskuntien mukaan Metsähallitus ei ole neuvotellut hakkuista poronhoitajien kanssa, vaikka laki ja Metsähallituksen omat ohjeet sitä edellyttävät. Metsähallituksen päätös aloittaa hakkuut on kyseenalainen myös siksi, ettei hakatulle puulle näyttäisi olevan ostajaa. Kaikki suuret selluyhtiöt kieltäytyvät ostamasta Inarin puuta ilman paliskuntien kirjallista suostumusta.
Markkinat ovat luokitelleet keväästä 2007 lähtien Inarin puun eettisesti kestämättömällä tavalla tuotetuksi.
http://www.inarinpaliskunnat.org/hakkuut.html
Dokumentin seuraava näytös Suomessa on Oulussa järjestettävässä saamelaisen elokuvan tapahtumassa 10.2.. Ohjaaja Hannu Hyvönen ja dramaturgi Pauliina Feodoroff ovat esityksessä paikalla.
-Toivon, että esityksen jälkeen voimme keskustella mahdollisuudesta perustaa solidaarisuusliike Saamenmaan metsien ja saamelaisen kulttuurin puolustamiseksi, sanoo Hannu Hyvönen.
Dokumentttielokuvan Last yoik in Saami forests? mp4 -versio sekä lisätietoja elokuvasta: http://www.elonmerkki.net
4 Comments
Asia esitetään jatkuvasti “saamelaisten” ja Metsähallituksen välisenä, koska se on kätevä inkkarit vs. länkkärit tarina. Mutta vastakkain ovat (myös) saamelaiset ja saamelaiset. Suurporonhoito on joka tapauksessa melko uusi elinkeino Inarissa ja monissa muissa osissa Suomen lappia. Jostain syystä ylilaidunnuksesta ei enää paljon puhuta.
Täällä on muuten asiaan liittyvää mediasäpinää, ehkä huomasit: http://www.vihrealanka.fi/lanka-200851/kaamoksen-kansan-pitka-sota
En ollut huomannut, kiitos v/linkistä, vänkä juttu.
Matti: jos valita pitää, niin mielummin ylilaidunnus kuin ylihakkuu.
Matti: länkkäritarina siinä mielessä, että ehkä Metsähallituksen mielestä “vain kaadettu puu on hyvä puu”. Muutoin tilanne alkaa mielikuvissa jo liittyä kuvioon Israel versus palestiinalaiset. Arvaa, kumpi voittaa?
Post a Comment