Skip to content

Päivä päivältä parempaa

[Julkaistu Aikalainen 6/2008]

Derrick Jensen on amerikkalainen ympäristöaktivisti, matkasaarnaaja ja
kirjailija. Kaksiniteisessä kirjassaan Endgame (2006) hän latelee
madonluvut teollistuneelle ja kaupungistuneelle yhteiskunnalle.
Sivilisaatio ei Jensenin mukaan edes periaatteessa voi olla ekologisesti
kestävä, koska se perustuu uusiutumattomien raaka-aineiden käyttämiseen
paikalla (jäljelle jää kuoppa ja täytyy muuttaa muualle) tai tuontiin
(tarvitaan väkivaltaa, koska kauppa ei takaa välttämättömiä resursseja).

Toisin kuin Linkola, Jensen ei aloita saarnaansa luonnon tuhosta, vaan
ihmisen sisäisestä maisemasta. Rasismi, sukupuolinen epätasa-arvo,
väkivaltaiset kodit ja niin edelleen ovat paitsi ympäristötuhon kuva,
myös sen suuri osa. Jensenin mukaan on selvää, että elämme kaikkien
aikojen tuhoisimmassa kulttuurissa ja polttavin kysymys kuuluu, mitä
aiomme asialle tehdä. Hän ei kavahda puhumasta väkivallastakaan ja
vitsailee luennoillaan FBI:n agenttien kustannuksella, joita olettaa
yleisössä olevan.

Kun Jensen pakotetaan vastaamaan kysymykseen, mitä pitäisi saada
tilalle, hän vastaa, että ihmisten pitäisi elää siten, että he vuosi
vuodelta rikastavat elinympäristöään kaikkien mahdollisten muiden lajien
kannalta. Inkkareista innostunut ja inkkareiden mailla asuva Jensen
uskoo, että eläimet, mukaan lukien ihmiset, voivat syödä toisia eläimiä,
sillä ehdolla, että samalla ottavat vastuun tuon toisen eläimen yhteisön
säilymisestä ja rikastumisesta. Periaate voidaan yleistää: ihminen voi
elää planeetalla, jos planeetta on sen vuoksi muidenkin luotujen
kannalta parempi ja miellyttävämpi paikka.

William McDonough on pohjois-amerikkalainen ympäristöaktivisti,
matkasaarnaaja ja arkkitehti. Hän on työskennellyt suuryrityksille kuten
Nike, Gap ja Ford. Ehkä kuuluisin hänen töistään on jo Henry Fordin
rakentaman valtaisan River Rouge-tehdasalueen uudistaminen. Nykyään
tehtaiden katolla kasvaa maksaruohoa ja juoksee tyllejä. Ford laskee
säästävänsä 35 miljoonaan dollaria vuodessa sadeveden puhdistuskuluissa,
katon korjauskuluissa ja katon eristämisessä.

Suurimmat hankkeet McDonoughilla on meneillään Kiinassa, jonne hän on
suunnitellut kokonaisia ekologisia mallikaupunkeja, pienemmistä kylistä
puhumattakaan. Hän on vakuuttanut niin yritysjohtajia kuin
poliitikkojakin ekologisen rakentamisen ja suunnittelun kannatavuudesta.
Tavoitteena ei ole vähempi saaste tai pienempi kulutus, vaan kaiken
saasteen ja jätteen muodostumisen lopettaminen, mielummin niin, että
käytöstä poistuessaan esineet rikastavat ympäristöään.

McDonoughin kirjassaan Cradle to Cradle (2002) esittämä ajatus on
simppeli: talot, autot, matot ja muut esineet pitäisi suunnitella niin,
että ne voi rikkoutumisen jälkeen vaikka syödä. Suunnitteluperiaate on
kehdosta kehtoon, ei kehdosta hautaan saati sitten kaatopaikalle.
McDonough kertoo ajatuksensa motivaationa olevan halun tehdä planeetasta
vuosi vuodelta parempi kaikkien lajien lapsille ja poikasille.

2 Comments

  1. Ryhdytään sissisotaan sivilisaatiota vastaan (“let’s bring it down”) ja katsotaan mitä kasvaa tilalle, tämä on Jensenin viesti. Se on amerikkalaista sensaatiohakuisuutta, en osaa suhtautua asiaan toisin, ehkä rajoittuneisuuttani. Mitä tapahtuu, kun hanoista ei laitetuhojen takia enää tule vettä? Mitä tapahtuu, kun sähköä ei voimalarikkojen jälkeen ole? Mitä tapahtuu, kun kaupoissa ei ole ruokaa jalostamopalojen ja traktorien hävittämisen takia? Kuinka paljon ihmishenkiä vaaditaan? Kuinka monia sotia on käytävä? Onko todella muulle luonnolle hyväksi, jos sadat miljoonat kaupunkilaiset levittäytyvät ympäri maaseutua hankkimaan itselleen elantoa? Ja kuinka monien aktivistien pitää virua vankiloissa ennen kuin lopulliseen tavoitteeseen päästään? Jensen jättää kaiken mukavasti avoimeksi — mukavasti itselleen. Ja mukavaksi meille muille: ei tarvitse tehdä mitään, kunhan haaveillaan ja voivotellaan. Valtiollinen vaikuttamiskanava kaikkine puutteineen taitaa edelleen olla ainoa toivomme. Vai olenko liian soininvaaralainen? Onko mielikuvitukseni turhan vähäistä? Tarraudunko epärealistisen vahvasti selkeän lopputilakuvauksen vaatimukseen?

    Friday, April 4, 2008 at 4:25 pm | Permalink
  2. tere wrote:

    Se mikä mua Jensenin ja joidenkin vastaavien “bring it down”-miesten (?!) jutuissa risoo, on väkivaltaan kehottaminen ilman väkivallan harjoittamista. Siinä on jotakin — no, vaikka tyylitöntä. Erityisesti Jensenin kohdalla se ihmetyttää, kun hän itse Endgamessakin korostaa, että jos sivilisaation väkivaltaisen kaatamisen ottaa vakavasti, ei siitä kannata ääneen meuhkata, vaan pikemminkin olla hiljaa, lainata kirjat väärennetyllä kirjastokortilla, jättää vähän jälkiä, mennä maan alle. Eikö Jensen sitten otakaan itseään vakavasti? Ilmeisesti hän näkee roolinsa muiden herättelijänä.

    Toisaalta hän kyllä varsin suopeasti sanoo, että kaikkea ja kaikenlaista aktivismia tarvitaan ja että “valitettavasti meillä ei ole varaa väkivallan luksukseen”. Jensenin analyysi väkivallasta hierakiassa ylhäältä-alas virtaavana on mielestäni hyvä. Niinpä valtiollinenkin vaikutuskanava tulee mukaan kuvaan: armeijahan voi siirtyä ihmisten puolelle, eikö?

    Monday, April 7, 2008 at 1:34 pm | Permalink

Post a Comment

Your email is never published nor shared. Required fields are marked *
*
*