Julkaistu Helsingin Sanomissa, Vieraskynä 28.1. 2008
Suomen korkeakoululaitosta on kehitetty melko mielikuvituksettomasti kansainvälisten mallien mukaan. Uusia koulutuspoliittisia avauksia on ollut harvassa. Nyt korkeakoulujärjestelmien rinnalle on kasvamassa kevytrakenteisten oppimisverkostojen maailma. Tietoturva, imagokysymykset ja hierarkkinen linjaorganisaatio estävät esimerkiksi vertaisverkkojen, blogien, wikien ja muiden uusien välineiden käytön eri koulutusasteilla, joten ajan hengessä luovasti liikkuva toiminta siirtyy muualle.
Monet korkeakoulujen tutkijat, opettajat ja opiskelijat ovat jo mukana alansa verkostoissa. Tärkein viiteryhmä ei useinkaan löydy omalta laitokselta tai tutkimuksen huippuyksiköstä vaan tietoverkkojen näkymättömistä yliopistoista (invisible college).
Uudet vuorovaikutuksen ja tiedon tuottamisen mahdollisuudet kukoistavat suljettujen järjestelmien ulkopuolella. Osaksi on kysymys vanhasta asiasta: vertaisryhmät ovat aina löytyneet instituutioiden rajoista riippumatta; tietoverkkojen mahdollistama vertaistuotanto (peer production) voimistaa tätä ilmiötä. Osaksi on syntymässä uutta: digitalisoitumisen mahdollistama aineettomuus luo vertaistuotannolle ja -taloudelle ennennäkemättömiä toimintakenttiä.
Ei esimerkiksi ole mitään teknistä syytä siihen, että digitaaliset oppimateriaalit olisivat niukkoja. Jotkin yliopistot – esimerkiksi Kalifornian yliopisto Berkeleyssä – panevat jo kaikki äänitykset vapaasti saataville podcasteina ja luentosarjojensa videot YouTubeen.
Tähän asti verkostoituminen on ollut lähinnä ammattiryhmien ”samanmielisten kerhojen” toimintaa. Etenkin Wikipedian kehitystyön tuloksena niiden rinnalle on syntynyt entistä näkyvämpiä ”kollektiivisen älyn” ja yhteistoiminnallisen oppimisen muotoja. Avoimen julkaisemisen (open access) myötä tutkimusyhteisö on alkanut löytää takaisin juurilleen: kansallisista ja kielirajoista piittaamattomiin yhteistyömuotoihin.
Wikipedia on osoittanut, että vapaaehtoistyö vapaiden sisältöjen tuottamisessa toimii. Tämä ei ollut yllätys kuten ei sekään, että vapaan tietosanakirjan Wikipedian sovelluksena syntyi Wikiversity, vapaa wikiopisto vapaine sisältöineen. Suomenkielinen Wikiopisto on juuri aloittanut toimintansa.
Wikiopiston toiminta perustuu teknisesti wikiin eli kaikille avoimeen ja muokattavissa olevaan tiedonhallintajärjestelmään, joka mahdollistaa monimuotoisen yhteistyöhön perustuvan opiskelun ja oppimisen. Perinteisen ohjelmoidun opiskelun, opinto- ja lukupiirien sekä yksinopiskeltavien aiheiden lisäksi opiskelijat voivat yhdessä opettajan ja kurssin vetäjän kanssa päättää kurssien, seminaarien ja konferenssien sisällöistä ja tavoitteista.
Wikiopistoa on hahmoteltu muuna kuin pelkkänä uutena yliopistona; sen pohjalta voidaan virittää keskustelu kasvatuksesta ja koulutuksesta ihmiskunnan tärkeimpinä tehtävinä. Wikipedian tekemisellä tai Wikiopiston vapailla oppimateriaaleilla ei ole rahallista markkina-arvoa, vaikka niillä saattaa olla huikea käyttöarvo ja merkitys.
Wikiopiston ei tarvitse olla alisteista taloudelle, kilpailukyvylle, työelämälle tai muulle opiskelun ulkoiselle tavoitteelle. Silti sitä voidaan käyttää myös ennalta määritellyn opiskelun apuvälineenä.
Tavoite ja opiskelijoiden ryhmä voi syntyä itsestään. Aito mielenkiinto ja tiedonhalu samoin kuin esineellistämätön sosiaalisuus saavat vapaaehtoisuuteen perustuvassa opiskelussa uuden mahdollisuuden. Sangen usein juuri nämä piirteet luonnehtivat myös hedelmällistä tutkimusta ja palkitsevaa opetusta ja opiskelua. Erityisesti tutkimuksen autonomia ja julkinen koulutus hyötyvät Wikiopiston vapaudesta.
Vaikka ei olekaan luultavaa, että Wikiopisto korvaisi lähitulevaisuudessa – tai edes keskipitkällä aikavälillä – kansallisia korkeakouluja, tähän suuntaan kuitenkin liikutaan.
Koska Wikiopiston sisällöt ja toiminnot ovat vapaita, se voi mainiosti elää symbioosissa muiden koulutusjärjestelmien kanssa. Kysymys on siitä, kuinka kansallisesti suojatut ja kansainvälisesti avoimet toimintamuodot saadaan hedelmällisesti yhdistettyä.
Kansallista korkeakoulurakennetta ei pidä pönkittää parsimalla vanhasta uutta määrällisesti, vaan on liittouduttava laadullisesti uuden kanssa. Kansallisen kilpailukyky ja korkeakoulutuksen kaupallistaminen ovat niin kapeita näkökulmia, että ne vääristävät opetusta ja tutkimusta samaan tapaan kuin ”saksalainen” tai ”sosialistinen” tiede aikanaan. Kansainvälisesti avoin ja vapaa tieteellinen toiminta sen sijaan hyödyttää kaikkia kansoja yhdenvertaisesti; muuten se ei ansaitse tieteen nimeä.
Avoimuus on iso haaste suljetulle järjestelmälle. Se pakottaa luopumaan koulutukselle asetetuista lyhytnäköisistä voitonpyyteistä. Suomalaisen korkeakoulutuksen kehittämiseen nykyisin liitetyt sanat kilpailu, laatu ja arviointi olisi korvattava monimuotoisuudella, vapaudella, saatavuudella ja osallistumisella.
Kun kasvuideologian ja kilpailupolitiikan fyysiset rajat väistämättä tulevat vastaan, voivat Wikiopiston kaltaiset hankkeet paljastaa rajattomien henkisten voimavarojen mahdollisuudet. Markkinalogiikan ulkopuolella toimiva vapaa ja yhteistoiminnallinen tutkimus ja opetus voi hyvinkin olla jopa välttämätöntä, kun markkinatalouden aiheuttamaa kuunmaisemaa ryhdytään elävöittämään ja tekemään ihmisasuttavaksi.
Juha Suoranta ja Tere Vadén.
2 Comments
Hyvä ja mielenkiintoinen artikkeli. Piristi sunnuntaipäivää Kiushulla.
Loistava ja toivoa herättävä juttu. Maailman nurinkuristen kehitysten joukossa tämä on happea ja raikasta vettä. Kortta kekoon!
Post a Comment