TV1 esitteli torstaina 6.9. uuden terveyteen liittyvän ohjelmasarjan, Elämä pelissä. Sarjassa joukko vaikuttajia ja julkkiksia yrittää parantaa elämäntapojaan. Pilottijakso päättyi siihen, että osanottajat ilmoittivat kuinka vanhaksi haluavat elää. He olivat tehneet myös testin, joka “tieteellisellä tarkkuudella†ennusti eliniän. Sitten käytiin kauppaa: ohjelman juontaja Marco Bjurström tarjosi aina lisävuosia, jos lähtee mukaan “elämäntaparemonttiinâ€.
Jokaista suomalaista kannustettiin tekemään itse mainittu testi netissä. Meidän elämänlaatumme on nyt tarkasti mitoitettu ja yksikkö on ikä. Eihän tämä mitään uutta ole, mutta ohjelman eetos oli suorastaan makaaberi versio kapitalistisesta numerotaloudesta. Sano minkä ikäiseksi elät, niin me kerromme millainen olet. On häpeä kuolla nuorena, sairastaa, polttaa, naida, juoda ja syödä. Häpeä ja ilo: julkkikset saavat riskeerata terveytensä meidän puolestamme. Ja nyt tälle eetokselle on tuotettu koko kansan tieteellinen mittari ja viihdeohjelma yhtenä medikalisaation huipennuksena.
Ja mehän mittasimme. Menimme ohjelman nettisivuille ja teimme testin kuten muutama satatuhatta muuta. Nykyisillä elintavoillamme elämme lähemmäs 90-kymppisiksi eli vielä lähes viisi vuosikymmentä ellei jokin tauti tai onnettomuus vie, mikä voi olla hyvinkin todennäköistä. Tieteelliset mittaritkaan eivät ole onnistuneet poistamaan kaikkea arvaamattomuutta elämästä. Jos mittariin on luottamista, vielä yli puolet on elämää jäljellä — mutta miten ajan käyttäisi? Olisiko tehtävä jotain nyrjäyttävää, joka estäisi saman loputtoman jatkumisen, päämäärättömän lillumisen päivästä toiseen. Pitäisikö koukuttua narkkariksi, mennä muukalaislegioonaan, salvoa itsensä, ryhtyä pervoksi, asketisoitua luostariin vaiko vain vaihtaa alaa? Tai mitä jos rupeaisimme puhumaan totta? Sanoisimme aina ja kaikille suoraan mitä mistäkin ajattelemme, puhuisimme suumme puhtaaksi. Tai jos opettelisi rakastamaan? Miksi mieleen tulevat vain ekstreme-ratkaisut?
Ehkä siksi, että Suomessa tapahtui 1990-luvulla se, mikä Kaliforniassa jo 1950-luvulla. Ensimmäiset massayleisöt syntyivät (kekkoslainen massayleisö oli eri juttu; se ei koostunut kuluttajista vaan pakkokonsensustetuista): viime vuosikymmenellä Suomeen syntyi ensimmäinen säästämistä tajuamaton kuluttajasukupolvi ja ensimmäinen skitsottomasti eurooppalainen, ehkä myös ensimmäinen globaalisukupolvi vastaavine identiteetteineen ja asenteineen. Tämä tapahtui samaan aikaan kun meneillään on myös näiden megatrendien pirstaloituminen, osin jo Suomessakin.
Vastaus kysymykseen, miksi tällainen ohjelma on mahdollinen, ei ole salaisuus, vaan pikemminkin klisee: keskittyminen omaan terveyteen ja pitkäikäisyyteen on “usein†merkki elämän merkityksellisyyden hukkumisesta. Osama bin Laden ja kumppanit ovat oikeassa syyttäessään Länttä kuolemanpelosta, sillä täällä ei näytä olevan enää mitään kuolemisen arvoista. Siksi on pakko elää mahdollisimman pitkään.
Voiko joku väittää – paitsi Juha Mieto – että meiltä puuttuisi tietoa terveydestä, tai että terveysvalistusta ei ole tarpeeksi. Tampereen yliopistossa 10.9. julkaistun arvotutkimuksen mukaan suomalaisen ylivoimaisesti tärkein arvo on terveys! Silti vaaditaan lisää terveyskasvatusta, terveysvalistusta, terveysviihdettä ja terveyspillereitä. Terveyttä tutkitaan ja tutkimus saa rahaa, tärkeää kun on. Eräs tutkija veisti kerran, että kuolinsyyntutkija voi oikeastaan sanoa vain, että henkilö kuoli koska hän oli elävä. Niinhän se on, elämä on kuoleman syy. Silti yhä ihmetellään, miksi ihminen kuolee, ja tutkitaan.
Ja siksi kaipaamme jatkoa Elämä pelissä -ohjelmalle. Jatkosarjan nimi olisi Ikuinen elämä, ja sen Bjurström aloittaisi: “Sinä kuolet. Minä kuolen. Mutta ei se mitään. Tämän ohjelman voittaja pakastetaan elävältä, toiseksi tullut vasta kuolemansa jälkeen ja kolmanneksi sijoittuneelta painetaan glyseroliin vain pää, tai vaihtoehtoisesti pelkät aivot.â€
Tuukka Tomperi, TV, Reijo Kupiainen & Juha Suoranta
Post a Comment