Kaksi hyvää artikkelia yliopistojen tilasta, molemmat viitaten erityisesti brittiläiseen maailmaan, mutta hyvin tutulta kuulostaen. Eeva Berglundin “Entisen yliopistolaisen pohdintoja näkymisen tärkeydestä” puhuu uupumuksesta, näkymis- ja työn arviointi -vimmasta. Monia helmiä, kuten:
Itse asiassa talous tosiaan on tämän maanisen tekemisen taustalla, aivan kuten lamaannuttava globalisaation ideologia väittääkin, mutta ei välttämättä “kansantalous”. Jos julkisessa keskustelussa “talous” merkitsee enää mitään, ei se ainakaan ole hyvää taloudenpitoa, kuten aikanaan saattoi uskoa, vaan massiivista, pelottavaa velkaa.
Toinen on puolestaan Paul A. Taylorin “humboldt’s rift: managerialism in education and complicit intellectuals“, joka kertoo managerialismista ja ehdottaa vastalääkkeitä. Hauskimmilta kuulostavat nämä neuvot:
We need to continue to ask a series of pointed questions, and keep asking them until answers are provided:
* What are the qualifications of those who are redefining the professional status of academics?
* What is the exact meaning behind glib-sounding managerial phrases?
* What is the contribution of university operators to the bottom-line profitability of a university?
* What are the implications of standardised matrices for professional discretion and real learning?
Heh.
Post a Comment