Skip to content

Kolibri ja orava


Julkaistu Aikalainen Nro 6 / 30.3.2007

Tajunta on ihmeellinen asia. Kieli on toinen. Kun ne yhdistyvät, kipinöitä lentää. Jotakin voi tietää, voi tietää, että tietää ja voi sanoa tietonsa ääneen. Kaikki kolme ovat erilaisia tiloja. Klassinen esimerkki koskee keisarin vaatteita: kaikki näkevät, että niitä ei ole, näkevät myös että muut näkevät, ja silti lapsen huuto muuttaa kaiken. Psykoanalyytikot suosivat esimerkkiä, jossa yksi pettää toista. Petettävä tietää petoksesta, mutta silti jos pettäjä sanoo pettävänsä, suhde muuttuu. Toisenlainen muutos tapahtuu, jos pettäjä tulee tietämään tietävänsä, että petettävä tietää.

Kukan edessä leijaava kolibri ja juoksupyörässä paineleva orava ovat miltei samalla asialla. Kummatkin joutuvat tekemän kovasti raskasta työtä pysyäkseen paikoillaan. Kolibrin siivet iskevät jopa 80 kertaa sekunnissa, jotta se pysyisi paikallaan ja saisi imettyä mettä pitkällä nokallaan ja kielellään. Paljon energiaa sisältävä mesi onkin ainut ravinto, joka pitää hienostuneen ja herkän eläimen ilmassa. Vastaavasti orava juoksee pyörässään kuin viimeistä päivää ja pysyy paikoillaan. Miksi orava on sitten sananlaskun “oravanpyörän” mukaisesti tragikoominen hahmo, johon työelämään turhautuneen on helppo samaistua? Miksi kolibri sademetsässä paikoillaan raivokkaasti iskien taas kauneuden ja hauraan vapauden kuva?

No, oravahan on häkissä. Se juoksee turhaan, ei saa juoksusta muuta kuin kuntoa ja lisää aikaa häkissä. Touhua katsova näkee kalterit ja voi vain toivoa, että orava säästyy tiedolta häkistään. Lemmikinpito kävisi sietämättömäksi, jos orava pyörään hypätessään sanoisi: “Tiedän, etten tässä juoksemalla pääse mihinkään.” Kuvitellessamme itsemme oravanpyörään ajattelemme itsellemme tuon tiedon: tiedämme tekevämme turhaa työtä, joka ei johda mihinkään.

Entä jos suuri osa yliopiston uuden meiningin ­ tutkintotavoitteiden, Bolognan sopimuksen, UPJn, laatujärjestelmän ­ tuskasta johtuu tästä tiedosta? Sinänsä mikään ei muutu, ei ainakaan palkka, ei laitosten sisäinen hierarkia, ei opetuksen laatu. Olemme luissamme jo pitkään tunteneet luisun. Mutta UPJ- tai työsuunnitelmalomaketta täyttäessämme joudumme merkitsemään paperille: “Näin ja näin suuri osa työstäni on turhaa, näin ja näin suuri osa on fiktiivistä, näin ja näin suuri osa silmän palvomista.” Ja Bolognan sopimusta tai uusinta OPMn ohjeistusta lukiessamme joudumme ymmärtämään: “Niin herra valtiovarainministeri, saan tehdä työtäni täsmälleen niin kauan kuin Euroopan ja Suomen talous kasvaa.” Näiden asioiden tajuaminen lisää tuskaa, näyttää oravalle pyörän ja kalterit. Vaikka lomakkeen täyttäminen veisi viisi minuuttia, asian tiedostaminen syö monen viikon voimat.

Seuraava askel on sanoa tietonsa ääneen. “Pyöritän hallinnon pyörää, vaikka mielummin opettaisin.” “Kasvatan kansantaloutta, vaikka mielummin tutkisin.” Jotain muuttuu joka kerta. Kolibriksi näillä lauseilla ei tule, mutta keisarille on helpompi antaa mitä keisarille kuuluu, jos samalla sanoo, että vaatteita ei ole.

One Comment

  1. tuuti wrote:

    kiitos

    Thursday, November 6, 2008 at 7:59 pm | Permalink

Post a Comment

You must be logged in to post a comment.