Perustulo on pohjoismaisen hyvinvointivaltion seuraava menestystekijä
Moderni aika synnytti kaksi yleispätevää arvoa: yleisen ihmisarvon ja työn arvostuksen, jotka nähtiin pitkään yhteydessä toisiinsa. Taloudellisen globalisaation olosuhteissa työn arvostus irtosi ihmisarvosta ja työn hedelmät tekijöiltään samalla kun kilpailun ja yrittäjyyden merkitykset korostuivat. Taloudellisesta kilpailusta ja yrittäjyydestä tuli miltei itseisarvoja, vaikka perinteisessä markkinaliberalismissa niitä on pidetty välineinä, joilla luodaan sekä taloudellista ja henkistä itsenäisyyttä että uusia tuotannon ja toimeentulon muotoja.
Suomessa perustetaan vähän yrityksiä, vaikka yrittäminen sinänsä on kannatettavaa. Vastuullinen pienyrittäjä, joka pystyy valvomaan yrityksensä menoja ja tuloja, on ainakin periaatteessa palkollista riippumattomampi erilaisista ideologioista. Kun yhdysvaltalaisista noin 80% pitää yrittäjyyttä harkitsemisen arvoisena, on Suomessa luku vain 20%. Suhteellisesti ottaen erityisesti koulutettujen ihmisten yrittäjyys on meillä vähäistä. Syyt ovat pitkälti kulttuurisia: kapeakin leipä palkkatöissä on pohjoismaisessa järjestelmässä ollut turvatumpi vaihtoehto kuin yrittäjyys, joka esimerkiksi konkurssin sattuessa on aiheuttanut niin aineellisia kuin henkisiäkin tappioita. Yrittäjyyden riskit ja vaivat ovat olleet liian suuria verrattuna odotettavissa olevaan tulokseen. Vaikka sosiaaliturvaa ja lainsäädäntöä on kehitetty, ongelmia on edelleen. Esimerkiksi konkurssilainsäädäntöä pitäisi uudistaa siten, että jossakin vaiheessa yrittäjä voisi aloittaa puhtaalta pöydältä.
Työn tekemisen kulttuuria voidaan koettaa muuttaa parantamalla odotuksia. Vaurastuminen voi olla yksi näistä odotuksista, mutta loputtomasti ihmisiä ei kannata eikä ehkä voidakaan ohjata rajattoman kasvun ideaaleilla. Asenteiden muokkaus ja taitojen lisääminen, yrittäjyyskasvatus, on toinen keino. Nykymuodossaan siitä voi kuitenkin tulla kehityksen ja uudistumisen este, kun uudet sukupolvet näkevät sen valtiovetoisen piilo-opetussuunnitelman läpi. Yrittäjyyskasvatus on kuin Neuvostoliitossa aikoinaan propagoitu stahanovilaisuus: työtehon jatkuva kasvattaminen samoin kuin kilpailun kiristäminen kaatuvat lopulta omaan mahdottomuuteensa.
On kuitenkin olemassa järkevä keino vauhdittaa ihmisten luovuutta, lisätä yritteliäisyyttä ja alentaa merkittävästi riskinoton kynnystä: perustulo. Perustulo on portti uuteen pohjoismaiseen yrittäjyyteen ja seuraava askel pohjoismaisen hyvinvointivaltion menestystarinassa. Hyvin toimivalla sosiaalisella kapitalismilla voidaan edistää ihmisten välistä luottamusta ja yhteistoimintaa. Yhteisvastuu ja yrittäminen ovat kuin muna ja kana, kuten tietävät kaikki he, jotka ovat koettaneet luoda kestävää bisnestä korruptoituneessa maassa. Perustulo mahdollistaa sivistyneen kansankapitalismin, jossa ei pyritä pikavoittoihin, vaan entistä läpinäkyvämpään ja pitkäjänteisempään hyvinvoinnin tuottoon sekä aiempaa reilumpiin työelämän pelisääntöihin.
Perustulon voikin nähdä kansantuotteen sosiaalisena osinkona. Sen taustalla on sama yhteisen hyvän etiikka, johon pohjoismainen hyvinvointiajattelu perustuu. Varallisuus (luonnonvarat, pääoma, tieto) nähdään yhteiseksi omaisuudeksi, joka on yksilöillä ja yrityksillä lainassa ja hoidossa. Veroilla osa vauraudesta jaetaan yhteiseksi hyväksi. Vastakkaista ajattelutapaa voi kutsua oman edun etiikaksi, jossa varallisuus nähdään ensi sijassa yksilön ahkeruuden tuloksena. Tästä ajattelutavasta kumpuavat verojen alennusvaatimukset tai hyväntekeväisyysyhteiskuntaan viittaavat puheet täsmäverotuksesta.
Kannattaa muistaa, että kun liberalismin ja utilitarismin periaatteita 1800-luvun alkupuolella muotoiltiin, muun muassa John Stuart Mill korosti henkisiä, ei materiaalisia arvoja. Koska Englanti oli luonnonvaroiltaan niukka maa, Millin mukaan ponnistelut oli suunnattava henkisten arvojen tavoitteluun ja kehittämiseen. Ja tähän ajatukseen voivat nykyisin yhtyä fiksut markkinaliberalistit, uusi vasemmisto ja vihreät: hyvinvointi on mahdollista, jos sitä ei ymmärretä ensisijaisesti aineelliseksi. Kerta kerran jälkeen tutkimukset osoittavat, että onnellisimmat ihmiset eivät asu kaikkien korkeimman kansantulon ja kaikkien kovimman kilpailun maissa. Kunnon utilitaristi huomaa tämän ja muokkaa politiikkansa sen mukaan.
Suomessakin katoaa työvoimatilastoista koko ajan parhaassa työiässä olevia ihmisiä. Minne he menevät? Nykyisessä maailmassa paitsi perinteinen koti-vahemmuus tai järjestö- ja osuustoiminta myös työmarkkinoiden reunamien uudet, muuta kuin taloudellista hyvinvointia painottavat elämäntavat kiinnostavat yhä useampia. Mutta työtä ja tekemistä kyllä riittää tekeville, samoin hyviä ideoita: siksi tarvitaan perustulon kaltainen uudistus vapauttamaan kaikki tällä hetkellä talvehtiva luova potentiaali liiallisen taloudellisen riskin, sosiaalibyrokratian ja työn epävarmuuden ikeestä. Perustulo merkitsee monelle mahdollisuutta keskittyä oman osaamisensa kehittämiseen, ja tämän osaamisen hyödyntämiseen sopivan kokoisilla markkinoilla.
Vuonna 1906 säädetty äänioikeus toteutti demokratian. Vuonna 1920 säädetty oppivelvollisuus ja vuonna 1970 säädetty peruskoulu takasivat kansansivistyksen. Vuonna 1957 säädetty kansaneläke takasi vanhuudenturvan. Vuosina 1964 ja 1972 säädetty sairausvakuutus takasi kansanterveysturvan ja -palvelut. Vuonna 1947 säädetty lapsilisä ja vuonna 1957 säädetty kansaneläke takasivat lasten ja vanhusten toimeentuloturvan. Ne ovat perustulon emoja, joihin kaikki ovat oikeutettuja työhön ja varallisuuteen katsomatta. Perustulo tuo tähän jatkumoon uuden lisän, joka korostaa tasa-arvoista yhteiskuntaa ja luo yrittäjämäistä työkulttuuria. Samalla kun perustulo lisää tasa-arvoa ja se vapauttaa piileviä luovuusvoimavaroja.
Perustulolla ratkaistaan myös joukko nykyjärjestelmän käytännöllisiä ongelmia. Perustulo sopii yhteen sen kanssa, että verotuksen painopiste siirretään työn verotuksesta kulutus- ja ympäristöveroihin. Perustulo vähentää työttömyyttä lisäämällä osa-aikatöiden kiinnostavuutta ja kannattavuutta, sillä osa-aikatyöt eivät vähennä perustuloa. Työn tekemisessä säilyy kannustavuus, jota jokainen hyvinvointia tuottavaan markkinatalouteen uskova pitää keskeisenä tavoitteena. Perustulo poistaa myös markkinaliberalismin kammoksumaa holhousta ja vähentää dramaattisesti sosiaalibyrokratiaa.
Samantapaisesti kuin sosiaalipolitiikan tutkija Pekka Kuusi selvitti 1950-luvulla kokeenomaisesti alkoholin käyttöä maaseudulla poistaen asiasta siihen asti vallinneita ennakkoluuloja, perustulon vaikutuksia voitaisiin nyt arvioida soveltavan yhteiskuntatutkimuksen keinoin. Näin olisi mahdollista osoittaa perustulon kansantaloudelliset ja yksilökohtaiset edut sekä hälventää siihen kohdistuvia ennakkoluuloja.
Tere Vadén & Juha Suoranta
2 Comments
Erinomainen kirjoituksenne muistui mieleeni katsellessani äsken MTV3:n suurta vaalikeskustelua. Kaikkien pääpuolueiden edustajat vastusivat vihreiden esittmää perustulomallia. Esteenä näyttää olevan edelleen työn käsitteeseen ja “protestanttiseen etiikkaan” liittyvät identeetiksymykset. Turhauttavaa..
Kiitos kannatuksesta! 😉 Mielummin pidetään tuki- ja byrokratiaviidakkoa, kuin tarkastetaan identiteettiä; näinhän se taitaa mennä. Koska kyse on identiteetistä, pitäis varmaan perustulokin markkinoida jollain muulla nimellä. Vaikka “tukireformi” tai “tulonsiirtoreformi”,
Post a Comment