YLEltä löytyi Pekka Tiilikaisen vuonna 1963 tekemä parinkymmenen minuttin haastattelu A.E. Järvisestä. Olen melko kuohuksissani sen tähden. Melkoinen on sukupolvien kuilu 40 vuoden taakse. Tiilikainen tituleeraa metsävaltion arviointitoimiston johtajaa, hakkuiden suunnittelijaa, tielinjojen vetäjää “luonnonystäväksi”. No, mikäs siinä. Kaikki on suhteellista, 40 vuodessa. Onneksi en kuitenkaan ollut kuullut tätä keskustelua ennen kuin kirjoitin Järvisestä Ajossa ja jäljessä. Paljosta meni maku, kun kuunteli Järvisen puhuvan “tavoitteena olevan luonnon herruuden tuomasta massakulttuurista” tai “voimalaitosten tuhoamasta vesien vapaudesta”. Järvinen kannataa turismia ja hoidettujen metsien nousemista alkuperäisten tilalle. Ja seuraavaan hengenvetoon ollaan huolissaan “kehityksen varjopuolista”. Kehitys itse on kyseenalaistamaton, mikä asettaa Järvisen taiteilijanlaadun outoon valoon. Aavistelin Järvisen tuotannossa pahaa ristiriitaa, mutta en tällaista tietoista sumutusta. Pitää äkkiä lukea Holman ja Pyykön uusi elämäkerta Kairanviemä.
Syitä ja mahdollisia parannuksia “kehityksen varjopuoliin” Järvinen hakee haastattelussa – ihmisen henkisestä kehityksestä. Lopun sanoma on: “Luulisin myös, että juuri henkisen rakennuksen työmailla on paras mahdollisuus saada korvaus kaikille niille menetyksille, jotka ovat luonnosta loittonemisen seurausta.” Asenne vastaa hyvin Zizekin kuvausta nykykapitalismin eliitistä, joka itäisillä sisäisyyden uskonnoilla löytää mielenrauhan kaiken itseaiheutetun myllerryksen keskellä. Järvinen myös esittää, että suuri luonto saattaa jatkossa löytyä avaruudesta. Voi herran pieksut, oliko Järvinen transhumanisti?
4 Comments
Uudessa Suomen Luonnossa näkyy olevan juttu A.E. Järvisestä.
Mainiota! Pitääpä tsekata.
Ja miksei olisi. Saihan Järvinen sentään Suomen luonnonsuojeluyhdistyksen hopeisen ansiomerkinkin, vuonna 1958.
Missä Järvinen esittää, “että suuri luonto saattaa jatkossa löytyä avaruudesta”? Mitä hän tällä tarkoittaa?
Olen tulkinnut, että Järvinen on pikemminkin pyrkinyt kuvaamaan sitä, kuinka ihminen asettuu suhteeseen luonnon ilmiöiden kanssa ja korostanut erämaakokemusten ensisijaisuutta Suuren luonnon avautumisessa?
Radiohaastattelun pohjalta en jäänyt käsitykseen, että Järvinen kannattaisi turismia ja talousmetsiä erämaiden sijaan. Nähdäkseni hän puhui siitä, kuinka ihmisen suhde metsiin on muuttunut, millaiselta luonnon tulevaisuus näyttää ja siitä kuinka ihmisten luontokokemukset muuttuvat elämyspainotteisiksi (esim. hiihtäminen ja laskettelu tuntureiden rinteillä).
Olen kuullut puhuttavan humanismista, anti-humanismista, mutta mitä tarkoitat Järvisen mahdollisella transhumanistisuudella?
Jos oikein muistan, avaruudesta on puhetta juuri Tiilikaisen haastattelussa.
Järvinen kertoo omasta suhteestaan ja puhuu suhteen pakkomuutoksesta: kun ei ole enää Suuria Metsiä, on pakko tyytyä lasketteluun ja muuhun elämmysmatkailuun, johon hän ei laske omaa eränkäyntiään mukaan.
Transhumanismi on aate, jonka mukaan ihmisen kivuille ja kuolemalle altis ruumis on mahdollisimman nopeasti ja perusteellisesti muutettava sellaiseksi, että se elää mahdollisimman pitkään, vastustaa sairauksia, saa uusia kykyjä ja niin edelleen. Pelottavalla tavalla Järvisen ajatukset viittaava tähän suuntaan, kun hän ajattelee, että ehkä Suuri Metsä ei olekaan välkttämätön sille “parhaan” kokemiselle, jonka hän itse on saanut kokea, vaan se voidaan tavoittaa jopa “avaruudesta”. Oletuksena tuntuu olevan, että ihmistä voidaan mielivaltaisesti muuttaa, kun kehitys kehittyy.
Post a Comment