Antti Salminen haastetteli minua Karhun nimen tiimoilta ja teki jutun Aikalaiseen. Jutusta oli kuulemma lainattu maanantain Aamulehteen “Päivän sitaatti”: “Mitään suomalaisen kulttuurin piirrettä ei olla viety, eikä tulla koskaan viemään.” Jutussa tuo pätkä menee näin:
Suomalaisesta kulttuurista ei tule koskaan vientituotetta. Sibeliukset ja aallot ovat ottaneet töihinsä vaikutteita muualta Euroopasta ja vieneet ne sinne menestyksellisesti takaisin. Mitään suomalaisen kulttuurin piirrettä ei olla viety, eikä tulla koskaan viemään. Ehkä meidän pitäisi olla suomalaisina rehellisempiä tämän epämiellyttävyyden suhteen.
– Jos Suomi olisi oikeasti eurooppalainen kulttuuri, Sorbonnen yliopistossa opetettaisiin eräkirjallisuutta.
Tarkemmin sanottuna Sibelius tai Aalto ei ottanut vaikutteita Euroopasta, vaan itse substanssin. Siihen sitten lisättiin joitakin mukavia kansallisia värityksiä ja vaikutteita, pitkälti myös jälkikäteen ja jälkiviisaaasti. Klassisen musiikin säveltäjänä oleminen tai modernina arkkitehtina oleminen ovat eurooppalaisia ammatteja, jotka onnistuvat Suomessa siinä määrin, kuin säveltäjä tai arkkitehti onnistuu olemaan eurooppalainen. Toki Sibelius silti saattaa klassisen musiikin keinoin sivuta suomalaisena olemisen ongelmia (esimerkiksi valloituspaineen alla olemista, kielenvaihtoa ja paon riemua ja uhkaa), vaikka klassinen musiikki välineenä ei ole kovin hyvin siihen tehtävään viritetty.
Ei-eurooppalaiselle suomalaiselle kulttuurille – kuten eräkirjallisuudelle – ei yleensä ole vientiä, koska ei ole kysyntää. Eräkirjallisuus on poliittisesti epäkorrektia, koska i) siinä tapetaan eläimiä, ii) sitä kirjoittavat ja lukevat enimmäkseen miehet, ii) juoni on aina sama. Nämä ritualistiset piirteet eivät sovi “kulttuuriviennin” kaavaan. Poikkeuksia aiheuttavat vallanvaihdot ja keikaukset. Esimerkiksi Lönnrot osui täydelliseen kohtaan: romantiikka oli luonut tilauksen kansaneepokselle, ja Lönnrot toimitti sen eurooppalaiseen julkisuuteen. Kalevala täytti Euroopassa paikkansa argumenttina puoli-akateemisessa keskustelussa kulttuurien synnystä.
Entäpä Lordi? Kuten “Kiss Army”-plakaatit Euroviisu-kisapaikalla osoittivat, Lordi on päivitetty versio Kissistä. Hiukan rajumpi pukeutuminen, hiukan rajumpi lavashow, partybiisejä on ruuvattu hiukan pessimistisempään suuntaan, mutta kertosäe on edelleen kunkku. Kulttuurivientiä? Niin, amerikkalaisen kulttuurin vientiä Suomesta Eurooppaan.
Post a Comment