Pari mielenkiintoista juttua eläimistä ja kielestä on ilmestynyt kevään mittaan. Toisessa todetaan, että delfiinien “nimet”, jokaiselle yksilölle tunnusomaiset vihellykset, joita ne ensisijaisesti itse käyttävät itsestään, eivät perustu vain “nimen” sanojan äänen tunnistamiseen, vaan itse “nimen” ominaisuuksiin. Tutkijat tuottivat nimivihellyksiä keinotekoisesti, niin ettei nimen sanojan ääni ollut tunnistettavissa, silti delfiinit tunnistivat oman ryhmänsä “nimiä”.
Toinen koskee mainioita Cercopithecus nictitans -apinoita, joilla on eri varoitushuudot haukalle ja jaguaarille. No, nyt tutkijat ovat huomanneet, että apinat myös yhdistävät näitä huutoja tuottaen uuden merkityksen. Kolme haukkaa plus nejä jaguaaria (vai miten se nyt meni) tarkoittaa, että ryhmä lähtee liikkeelle.
Kiva, kun luonnontiede vähitellen edistyy tuloksiin, jotka ovat maalaisjärjelle ilmiselviä. Näissä kielijutuissa on aina myös lisämauste, joka koskee ihmisen kieltä. Miten erilainen se on? Nämä tutkimukset vahvistavat käsitystäni, että “Jos ihmisen ja eläimen välillä on jokin ero, sen täytyy olla olemassa jo eläimessä.” Jos ihmisen kielen ja eläinten kielen, vaikkava Cercopithecus nictitansien kielen, välillä on jokin ero, eron täytyy perustua johonkin sellaiseen, joka on jo olemassa Cercopithecusten kielessä, vaikkapa juuri huutojen yhdistämiseen erilaiseen tarkoitukseen. Muuten kielikäsityksemme on antinaturalistinen.
Post a Comment