Ydinvoiman osuus maailman energiantuotannosta on ollut jo jonkin aikaa laskussa, ja tulee lähitulevaisuudessa vääjäämättä laskemaan edelleen. (Mycle Schneider, Steve Thomas, Antony Froggatt, Doug Koplow. “The World Nuclear Industry Status Report 2009.” Commissioned by German Federal Ministry of Environment, Nature Conservation and Reactor Safety, sivut 5-6). Syy on yksinkertainen: reaktorit alkavat olla niin vanhoja (keski-ikä 25 vuotta, reaktorien vanheneminen ja uusien rakentamisen vähyys näkyy hyvin IAEAn tilastosta), että niitä on otettava pois käytöstä (vaikka suunniteltuja käyttöaikoja koko ajan pidennetäänkin, pienellä riskillä), eikä uusia ole juurikaan rakennettu, eikä rakenteilla. Lainaus Schneiderin et al tutkimuksesta: jotta toiminnassa olevien reaktorien määrä pysyisi samana kuin nyt: “In addition to the 52 units currently under construction, 42 reactors (16,000 MW) would have to be planned, built and started up by 2015 – one every month and a half – and an additional 192 units (170,000 MW) over the following 10-year period – one every 19 days.” Ei tule tapahtumaan. Tietysti uudet reakorit tuottavat enemmän voimaa kuin vanhat, mutta silti ydinenergian osuuden lasku tulee jyrkentymään seuraavina kymmeninä vuosina. (Ydinenergian prosenttiosuuksia ja absoluuttisia määriä – jotka siis *molemmat* ovat tällä hetkellä laskussa – pystyy hyvin selaileen tällä saitilla.)
Lystikästä on, että ydinvoima, jonka kannattajat syyttävät vastustajia tunnepitoisesta argumentoinnista, on energiataloudeltaan suhteellisen tuntematon suure. Mitään kovin luotettavia laskelmia ydinvoiman energiataseesta ei ole olemassa; toisin sanoen, kukaan ei ole kokonaisuutena (“life-cycle analysis”) laskenut luotettavalla ja läpinäkyvällä tavalla, kuinka paljon ydinvoimala tuottaa energiaa verrattuna siihen kuinka paljon se kuluttaa. Johtuu esimerkiksi siitä, että jätteen loppusijoitusta ei ole ratkaistu, eli sitä ei voida laskuissa ottaa huomioon. Olemassaolevat EROEI -laskelmat (energy return on energy investment) jättävät aina jotakin huomiotta (uraanin louhinta, kuljetus, voimalan rakentaminen, voimalan purkaminen, jätteen loppusijoitus) ja ovat silti suhteellisen alhaisia, luokkaa 7:1 (EROEI laskelmista: http://www.theoildrum.com/node/3877, http://www.theoildrum.com/node/3949: Tässä tutkimuksessa on kattavasti käyty läpi EROEI-laskelmia ja niiden puutteita).
Samasta tutkimuksesta käy myös ilmi, että ydinenergian hiilidioksidipäästöt ovat huomattavasti korkeammat kuin esimerkiksi tuuli- tai aurinkovoiman (riippuen yksityiskohdista: monet PV-aurinkovoiman muodoista ovat erittäin resurssi-intensiivistä korkeateknologiaa ja siten hiilidioksiidipäästäjiä). Mistä päästäänkin seuraavaan seikkaan: ydinvoima kuluttaa huomattavan määrän fossiilisia polttoaineita (uraanin louhinta, kuljetus, ydinvoimalan rakentaminen ja käyttö). Ydinvoiman tuottaminen on ollut taloudellisesti kannattavaa (vaikka energiatasetta ei tunnetakaan), kun fossiiliset polttoaineet ovat olleet halpoja. Nyt kun fossiiliset polttoaineet, erityisesti öljy, kallistuvat ja saatavuus heikkenee, ydinvoima käy myös taloudelliselta kannattavudeltaan heikommaksi. Tähän kätkeytyy hämmentävä seikka: “peak oil” on samalla “peak nuclear”. “Kun fysiikka pettää, ei teknologia auta.”
Entä mitkä ovat ydinvoiman riskit, kokemukseen perustuen? Maailmassa on muutama sata ydinvoimalaa, käynnissä noin 40 vuotta. Vakavia onnettomuuksia on sattunut ainakin kolme, Three Mile Island, Tshernobyl, Fukushima, noin parinkymmenen vuoden välein. Sanoisin, että aika paljon onnettomuuksia per laitosvuosi. Loppusijoituksen riskeistä ei kannata puhuakaan. Ihmiskunnan kyky ennustaa omaa tilaansa muutaman kymmenen saati muutaman sadan vuoden päähän on täsmälleen nolla.
***Päivitys 23.3.: Teemu Into heitti feissarissa hyvän kommentin: “Tuo teoreettinen onnettomuustaajuus joka rektoreille ilmoitetaan, on oikeiden tilastojen valossa aika naurettava tosiaan. Maailmassa on n. 440 reaktoria, ja yli 3. luokan (vakava) onnettomuuksia on sattunut 56 vuoden ydinvoiman käytön aikana 8. http://en.wikipedia.org/wiki/Nuclear_and_radiation_accidents
Suomen lainsäädäntökin edellyttää, että uusien ydinvoimalaitosten sydänvauriotaajuus on pienempi kuin 1/100 000 reaktorivuotta ja radioaktiivisen päästön taajuus pienempi kuin 1/2 000 000, eli laitoksen radioaktiiviseen päästöön johtava onnettomuus sattuisi yli 2 miljoonan vuoden välein. Ydinvoimateollisuuden laskelmat todellisten tilastojen valossa ovat siis paitsi vääriä, niin peräti valheellisia.”
Lasketaanpas oikeen, eli 56 vuotta ja sanotaan reiruusti että 440 reaktoria, eli 24640 reaktorivuotta. Radioaktiivinen päästötaajuus siis kokemuksen mukaan 8/24640, sievistettynä 1/3080, jossa on vähintään kolmen kertaluokan ero tuohon lainsäädännön edellyttämään lukuun 1/2000000. Noo, tietysti toi laindääsdäntö koskee vain Suomea, mikä on niin sanottu suuri lohtu.***
Pahinta on, että ydinvoima ei sovi vaikeisiin aikoihin, saati kriisitilanteisiin. Kriisi voi olla ympäristökriisi tai yhteiskunnallinen kriisi. Ydinvoima ei sovi yhteen myöskään totuuden tai avoimuuden kanssa.
Toteutuessaan ydinvoimaonnettomuus on todella huono vaihtokauppa. Esimerkiksi Japanissa on nyt itärannikon kalastajakyliä ja hyvää maatalousmaata – jotka olisivat voineet olla ympäristönsä kanssa tasapainossa pitkiä aikoja ja mahdollistaa korkean elämänlaadun – muutettu elinkelvottomaksi usean sukupolven ajaksi.
twitter
