Skip to content

Linna ja Linna

Tampereen yliopiston uusimman uudisrakennuksen nimeksi on valittu Linna. Nimen on ilmeisesti tarkoitus johtaa ajatukset kirjailijaan, jonka hauta on muutaman sadan metrin päässä, eikä rakennuksen ulkomuotoon. Tiedotteessa kerrotaan, että “Uuteen rakennukseen tulee Väinö Linna-sali ja kirjailijan muotokuva tai vastaava on tarkoitus sijoittaa talon ala-aulaan.” Hyvä! Nyt kun kirjailijoita ja kansallismaisemia ei pääse ihailemaan seteleissä, on kohtuullista, että edes muualla. Ehkä hiukan mielikuvituksettomalta kyllä vaikuttaa, että sekä kaupungin pääkirjastossa että yliopiston kirjastossa tulee nyt olemaan saman kirjailijan kuvat. Olisihan sitä ollut Viitaa, Salamaa, Turkkaa, Kaurismäkeä ja ties ketä muita muistettavaksi.

Mistä Linnan sitten oletetaan muistuttavan? Mahdollisuuksia on monia. Toivottavasti ei ainakaan pyritä tai päästä siihen vaikutukseen, josta esimerkiksi Antti Arnkil ja Tommi Uschanov huomauttavat esseissään juuri julkaistussa teoksessa Kirjoituksia Väinö Linnasta: nykyään ei tarvitse kuin tokaista “Väinö Linna” tai “Tuntematon sotilas” ja heti on uusisänmaallinen hartaustilaisuus pystyssä. Linnaa käytetään hävyttömästi hänen omia tavoitteitaan vastaan, kansallisen kilpailukyvyn, johtamisoppaiden ja markkinatalouden militaristisen kruusailun välineenä. Tuntemattoman sotilaan henkilöiden sympaattisuus on siirretty sodan ja sodan kaltaisen markkinatalouden sympaattisuudeksi, ikään kuin kirja ei olisikaan ollut pasifistinen. Kuten Uschanov esseessään loistavasti osoittaa, Linna oli munaskuitaan myöten hyvinvointivaltion kannalla. Tavoitteet olivat tämänpuoleisia: jolleivät raadanta ja kieltäymykset merkinneet elämänmukavuuksien lisääntymistä, olivat käsitteet kuten kehitys ja edistys pelkkää tyhjää metafysiikkaa. Linnan utopia: “pitkä kesäloma uimarannalla, jossa ihmiset rakastelevat ja puhuvat samalla kielellä avaruustutkimuksen vaiheista.” Tätä utopiaa kuvaa hienosti tieteiskirjailija Iain M. Banks Culture-sarjan kirjoissaan.

Linna olisi vihannut hyvinvointivaltion perusteita nakertavaa uusliberalismin rottaa sinä tuholaisena, joka se on: kriisistä, kamppailusta ja kilpailusta tehdään itseisarvo, josta tulisi muka olla kiitollinen. Uschanovin mukaan Linnan sanoma kirjoissaan on miten paljon paremmin kaikki olisi ollut ilman kansalaissodan tai Toisen maailmansodan keskytystä. Jatkuvan kriisin ilmapiiri jota nyt arkipäivään syötetään – ehkä Linnan avulla ja Linnassakin – tuottaa vain hulttiomaista ja sekopäistä toimintaa. Tätä vastoin Linna uskoi, että “Liberalismiin kuuluu vanha ajatus, että valtiollisen elämän reaktioiden tulisi olla kauttaaltaan järjellisiä.” Yksi asia, joka yliopistoilta on jo pitkään puuttunut, on juuri työrauha. Ehkä kilpailun ja kriisin mielikuvia vastaan on hyvä muistaa Linnan arvio: “kyllä ihminen on arvokas, vaikka ei olisi ikinä kuullutkaan ammuttavan.” Elämän tekeminen tahallaan arvaamattomammaksi ja riskialttiimmaksi on rappeutumisen tai tuonpuoleiseen uskovien ideologioiden tunnuspiirre.

Julkaistu Aikalainen 11/2006.

Post a Comment

Your email is never published nor shared. Required fields are marked *
*
*